IT-alan kilpailu huippuosaajista kiristyy entisestään, selviää Tech Sentimentin työntekijäkyselystä. Yritykset voivat parantaa työntekijöidensä uskollisuutta esimerkiksi kehityskeskusteluilla.
IT-alan kilpailu huippuosaajista kiristyy entisestään, selviää Tech Sentimentin työntekijäkyselystä. Yritykset voivat parantaa työntekijöidensä uskollisuutta esimerkiksi kehityskeskusteluilla.
Viime vuonna alkanut suuri irtisanoutumisaalto on rokottanut erityisen paljon teknologiayrityksiä. Yritykset ovat kehittäneet uusia kannustimia, joiden avulla ne yrittävät houkutella haluttuja osaajia.
Koskinen siirtyy tehtäväänsä Arekin CIO:n paikalta. Lisäksi hän toimii Tivian hallituksessa ja järjestön vaikuttamistoimikunnan puheenjohtajana.
Palkkakustannukset puolet Suomen tasosta, kommunikointi sujuvasti englanniksi, tasokasta insinööriosaamista omasta takaa ja sijainti sopivasti Euroopassa. Kroatia on noussut koronan myötä entistä kiinnostavammaksi kohdemaaksi myös IT- ja ohjelmistoalan ulkoistuksille.
Airaksinen aloittaa toimitusjohtajana keväällä 2022. Hän siirtyy tehtävään Suomen IBM:n toimitusjohtajan paikalta.
Kasvavien koodaritalojen kansainvälistyminen on vaikeaa pelkästään suomalaisella työvoimalla. Osaajapula tulee nopeasti vastaan, sanoo Allies.digitalin perustaja ja toimitusjohtaja Priit Pavelson.
Teknologiateollisuuden arvion mukaan alalle tarvitaan 130 000 uutta osaajaa seuraavien kymmmenen vuoden aikana. Järjestön uusi Osaamispulssi-sivusto kertoo, mistä taidoista tällä hetkellä on pula.
Tekoälyn hyödyntäminen rekrytointiprosesseissa on ollut kansainvälisesti yksi viime vuosien kasvavista trendeistä. Yritykset hyödyntävät muun muassa automaattisia arvioita, digitaalisia haastatteluja ja data-analytiikkaa hakemusten ja hakijoiden läpikäymiseen. ...
“Miksi liittyä merivoimiin, jos voi olla piraatti”, kysyy Talentedin toimitusjohtaja Harri Sieppi. Yhä useampi koodari toimii yrittäjäpohjalta. Töistä ei ole pulaa, ja alalla onkin syntynyt paljon uudenlaisia tapoja myydä osaamista kehityshankkeisiin.
Suositellut
X:n kilpailijaksi rakennettu tekstipohjainen sosiaalinen media Threads on valmiina aloittamaan EU-alueella, jos viranomaishyväksynnät saadaan kuntoon.
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
ICT Leaders Finland ry järjesti CIO-illan vanhalla kauppakorkeakoululla Töölössä maanantaina 27.11.2023. CIO-illassa oli kaksi puhujaa ja aikaa oli varattu myös keskustelulle ja verkostoitumiselle.
Uusimmat
X:n kilpailijaksi rakennettu tekstipohjainen sosiaalinen media Threads on valmiina aloittamaan EU-alueella, jos viranomaishyväksynnät saadaan kuntoon.
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
Isoista irtisanomisista viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa kertoneet Amazon, Google, Microsoft ja Meta pitävät edelleen kulut tiukasti kurissa, vaikka liiketoiminta onkin toipunut vuoden takaisesta shokista.