Anthropicin ilmainen chatbotti jättää ChatGPT:n koodaustaidot selkeästi varjoonsa.
Anthropicin ilmainen chatbotti jättää ChatGPT:n koodaustaidot selkeästi varjoonsa.
Pandemia kasvatti etätyötä tekevien joukkoa, mutta päivien määrä jää varsin vähäiseksi.
Yritysten sisäiseen käyttöön tarkoitettu Workplace on ollut Metan iso panostus suuryritysten ympäristöihin. Nyt lehtitietojen mukaan palvelu sulkeutuu ensi vuoden loppupuolella.
Microsoft haluaa lisätä Copilot Pron saatavuutta sekä puhelimille että eri maihin. Myös yrityslevikki on laajenemassa lähiviikkoina.
K-ryhmä palkkaa sata uutta osaajaa kehittämään kaupan alan huipputeknologiaa.
Tietoliikenneyritys GlobalConnectin kyselytutkimuksen mukaan vain 12 % suomalaisista haluaisi tehdä pelkästään etätöitä.
Isoista irtisanomisista viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa kertoneet Amazon, Google, Microsoft ja Meta pitävät edelleen kulut tiukasti kurissa, vaikka liiketoiminta onkin toipunut vuoden takaisesta shokista.
Microsoftin omistaman LinkedInin tekoälypresenssi lisääntyy Microsoftin ja OpenAI:n tiiviin yhteistyön myötä, mikä parantaa maksavien LinkedIn-asiakkaiden mahdollisuuksia hyötyä tekoälyn tuottavuuseduista.
Korkeamman kuvanlaadun ryhmäpuhelut ovat kuitenkin toistaiseksi vain Google Meetin tilaajien, kuten yritysasiakkaiden, käytössä.
Suositellut
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.
Neuvottelujen vähennystarve on noin 60 henkilöä ja säästötavoite 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.
Uusimmat
ESKOsta piti tulla Suomen ensimmäinen tietokone. Toisin kävi, Ensi ehti ensin ja edelle ehti todennäköisesti myös kaksi muuta konetta.
IT-palvelutalo Gofore ostaa teknologia- ja suunnitteluyritys Huldin. Kaupalla Gofore pyrkii vahvistamaan asemaansa älykkäässä teollisuudessa ja turvallisuusalalla.
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.