Koska tekoälyä koskeva sääntely puuttuu, on tukeuduttava tekijänoikeuksia (IPR), liikesalaisuuksien salassapitoa ja etiikkaa koskevaan sääntelyyn.

Kiina on kehittänyt kuluvana vuonna yhden kielimallin enemmän kuin Yhdysvallat, kertoo kiinalainen raportti. Yhteistyössä tutkimuslaitosten ja yritysten välillä on kuitenkin vielä parannettavaa.
Kauppa vahvistaa Netoxin osaamista Microsoft 365 -teknologioissa.
Nvidian arvo nousi toukokuun lopussa hetkellisesti yli biljoonan dollarin samalla lujittaen yrityksen asemaa nykyaikaisten komponenttien jättiläisenä.
IT-alan kilpailu huippuosaajista kiristyy entisestään, selviää Tech Sentimentin työntekijäkyselystä. Yritykset voivat parantaa työntekijöidensä uskollisuutta esimerkiksi kehityskeskusteluilla.
Vaarallinen näytön tallennussovellus on jo poistettu Play-kaupasta, mutta haittaohjelman istuttajasta ei ole tietoa. Sovellus voi olla osa laajempaa vakoilukampanjaa.
OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman keskusteli Euroopan-kiertueellaan päättäjien kanssa muun muassa tekoälyn EU-regulaatiosta.
Lohkoketjuteknologian ymmärtämistä haittaa se, että se on luonteeltaan käsitteellisempi kuin esimerkiksi tällä hetkellä suuren kiinnostuksen kohteena oleva tekoäly.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA antoi aivoimplantteja kehittävälle Neuralinkille luvan ihmistutkimuksiin, joiden aloittamisesta ilmoitetaan pian. Yhtiön toimintaan kohdistuu yhä viranomaisselvityksiä esimerkiksi testieläinten kuolemista.
Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Aalto-yliopisto ja Nokia suunnittelevat yhteisen järjestelmäpiirisuunnitteluun keskittyvän huippukeskuksen perustamista. Keskus olisi osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa.
Suositellut
Koska tekoälyä koskeva sääntely puuttuu, on tukeuduttava tekijänoikeuksia (IPR), liikesalaisuuksien salassapitoa ja etiikkaa koskevaan sääntelyyn.
Kiina on kehittänyt kuluvana vuonna yhden kielimallin enemmän kuin Yhdysvallat, kertoo kiinalainen raportti. Yhteistyössä tutkimuslaitosten ja yritysten välillä on kuitenkin vielä parannettavaa.
Kauppa vahvistaa Netoxin osaamista Microsoft 365 -teknologioissa.
Uusimmat