Apple perustelee tuotannon siirtoa useampaan maahan riskien hajauttamisella.
Apple perustelee tuotannon siirtoa useampaan maahan riskien hajauttamisella.
Takaisinkutsun taustalla on törmäilyjä aitoihin ja portteihin.
Irtisanomisten tavoitteena on keventää yhtiön hallinnon kerroksia.
Chatbottien liiallinen itsevarmuus vaikeuttaa teknologian laajaa käyttöönottoa. Ongelmia ratkaistaan esimerkiksi kehotesuunnittelulla ja validointijärjestelmillä.
Muutosneuvottelujen lopputuloksena Gofore irtisanoo henkilöstöä hallinnossa ja asiantuntijarooleissa.
Pilvitalo Cloud2:n omaan käyttöön kehittämä agenttiratkaisu laajeni nopeasti myös asiakkaiden käyttöön.
Apple aikoo tuoda markkinoille älylasit, joista löytyy sekä lisätyn todellisuuden versio että kevyempi perusmalli. Bloombergin tietojen mukaan yhtiö kehittää parhaillaan omaa sirua laseihin – tavoitteenaan haastaa Ray-Banin ja Metan yhteismalli.
IBM:n tuore toimitusjohtajille suunnattu tutkimus paljastaa, että vain joka neljäs tekoälyhanke tuottaa luvattua tulosta. Silti investoinnit kiihtyvät, koska kukaan ei halua jäädä jälkeen.
Maailman talousfoorumi uskoo yli 92 miljoonan työpaikan katoavan vuoteen 2030 mennessä. Monille irtisanominen voi tulla suurena yllätyksenä.
Tekoälymallien käyttäytymistä ohjaavat bisnesintressit, jotka voivat johtaa sosiaalisesta mediasta tutun huomiotalouden leviämiseen.
Suositellut
Google on julkaissut Android-sovelluksen kevyiden tekoälymallien lataamista ja käyttöä varten. Hakujätin suunnitelmiin kuuluu myös iOS-versio.
Noin kolmannes tietotyöläisistä piilottelee tekoälyn käyttöä työnantajaltaan.
Anthropicin toimitusjohtaja Dario Amodein mukaan tekoälyagenttien kehittyminen kiihdyttää yhteiskunnan eriarvoistumista. Eräs ratkaisu voisi olla tekoälyn käyttöön liitettävä vero.
Uusimmat
Sopimus vahvistaa Cloud2:n asemaa terveydenhuollon pilviyhtiönä.
Mistralin liiketoiminta on moninkertaistunut kuluvan vuoden aikana. Yritys tavoittelee globaalia kasvua suuremmilla malleilla.
OpenAI:n uskoo huiman kasvutahtinsa jatkuvan ja moninkertaistavan sen liikevaihdon.