Teknologiajohtajilla oli Yhdysvaltojen senaatin suljetussa tekoälyfoorumissa paljon eriäviä mielipiteitä, mutta yhden kysymyksen kohdalla kaikki olivat yksimielisiä.
Teknologiajohtajilla oli Yhdysvaltojen senaatin suljetussa tekoälyfoorumissa paljon eriäviä mielipiteitä, mutta yhden kysymyksen kohdalla kaikki olivat yksimielisiä.
Teknologiajättien mukaan iMessage ja Bing eivät ole EU:ssa tarpeeksi suosittuja, että niiden pitäisi noudattaa erittäin suuriin verkkoalustoihin eli portinvartijoihin sovellettavia säädöksiä.
Ominaisuuden poistaminen voi kuitenkin johtaa ongelmiin App Storen ja Google Playn turvallisuusohjeistusten kanssa.
Amazon kokoaa asiakkaiden antamia tuotearvosteluja yhteen avainsanoiksi ja lyhyeksi tekstiksi. Ominaisuutta testataan Yhdysvalloissa mobiilikäyttäjillä.
Testivaiheen alussa pelejä voi pelata puhelimen avulla yhteensopivilla televisioilla, mutta Netflix laajentaa tulevina viikkoina myös tietokoneohjattavuuteen.
Tekoälyä hyödyntävä ominaisuus ehdottaa käyttäjälle musiikkia tämän kuunteluhistorian perusteella. Toiminto on saatavilla yhä vain englanniksi.
Noin kymmenen vuotta sitten alkanut liioittelukierre jatkuu asiantuntijoiden mukaan yhä.
Tekoälyn turvallisuuteen ja avoimeen tiedonjakoon keskittyvä Frontier Model Forum on Microsoftin, OpenAI:n, Anthropicin ja Googlen perustama avoin yhteistyöorganisaatio.
Suosittu ruotsalainen musiikki- ja podcast-alusta Spotify pyrkii kasvattamaan tulojaan ja innovoimaan toimintaansa hinnankorotuksilla.
Suositellut
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.
Neuvottelujen vähennystarve on noin 60 henkilöä ja säästötavoite 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.
Uusimmat
IT-palvelutalo Gofore ostaa teknologia- ja suunnitteluyritys Huldin. Kaupalla Gofore pyrkii vahvistamaan asemaansa älykkäässä teollisuudessa ja turvallisuusalalla.