EU:n mukaan suurimman riskin eurooppalaiselle turvallisuudelle luovat teknologian saralla korkeatasoiset puolijohteet, tekoäly sekä kvantti- ja bioteknologia.
EU:n mukaan suurimman riskin eurooppalaiselle turvallisuudelle luovat teknologian saralla korkeatasoiset puolijohteet, tekoäly sekä kvantti- ja bioteknologia.
EU:n vastikään julkaiseman raportin mukaan suuret verkkoyritykset ovat väistäneet velvollisuutensa väärän tiedon kitkemisessä. DSA voi kuitenkin muuttaa paljon.
Poliittisesti motivoitunut roskapostikampanja kohdistui etenkin länsimaalaisiin, kuten yhdysvaltalaisiin, käyttäjiin yli 50 alustalla.
Tekoäly antaa pienillekin toimijoille mahdollisuuden tehdä suuria vaikutuskampanjoita. Etenkin tekoälyllä väärennettyjen kuvien ja videoiden käyttö on yleistä.
Microsoftin pilvipalvelun heikkous antoi kiinalaisille pääsyn korkea-arvoisten yhdysvaltalaisten virkamiesten, kuten Kiinasta vastaavan suurlähettilään, sähköposteihin.
Yhdysvallat epäilee tapauksesta Kiinan hallintoa, mutta lähteiden mukaan mukana on ollut myös sisäpiiriläinen Microsoftilta, jonka kautta murto tapahtui.
Microsoftin heikkouksia hyödyntänyt ryhmä sai hallintaansa useiden henkilöiden sähköpostit. Iskulla voi olla kytköksiä Kiinan hallintoon.
Rajoitusten tarkoituksena on hidastaa Kiinan kehitystä muun muassa hakkeroinnin ja aseteknologian saralla.
EU haluaa kieltää Huawein osallistumisen eurooppalaisiin teknologiaprojekteihin mutta rahoittaa yritystä omassa tutkimusohjelmassaan.
Suositellut
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
ICT Leaders Finland ry järjesti CIO-illan vanhalla kauppakorkeakoululla Töölössä maanantaina 27.11.2023. CIO-illassa oli kaksi puhujaa ja aikaa oli varattu myös keskustelulle ja verkostoitumiselle.
Kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen sopimus, jonka tavoitteena on pitää tekoälyjärjestelmät turvallisina. Allekirjoittajamaiden joukossa on muun muassa Yhdysvallat, Britannia, Viro ja Norja.
Uusimmat
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
Isoista irtisanomisista viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa kertoneet Amazon, Google, Microsoft ja Meta pitävät edelleen kulut tiukasti kurissa, vaikka liiketoiminta onkin toipunut vuoden takaisesta shokista.
Alle 10 euron liiketunnistin, vuotovaroitin ja ovisensori yhdistyvät Ikean älykotiratkaisuihin. Tuotteet tulevat myyntiin ensi vuoden alkupuolella.