Palvelun kehittämisessä on tärkeää liikkua nopeasti ideasta kohti ensimmäistä prototyyppiä.
Palvelun kehittämisessä on tärkeää liikkua nopeasti ideasta kohti ensimmäistä prototyyppiä.
GDPR-yhteensopivuus vaatii riittävää ymmärrystä tekoälystä, suostumuksenhallintaa sekä ymmärrystä siitä, mistä data tulee kouluttamiseen.
Toimitusketjujen integroituessa syntyy erilaisia tietoturvahaasteita, joiden ratkaisu vaatii eri osapuolten yhteistyötä.
Vakavan tietomurron sattuessa määrätietoinen ja motivoitunut toiminta on keskiössä.
Tuotannolliset verkot ovat usein avoimia kolmansille osapuolille ja kytkettyjä pilveen. Vastuuta niiden turvallisuudesta ei voi ulkoistaa.
IT-alan tulee kiinnittää huomiota vastuullisuuteen. Ongelma ei ratkea yksittäisellä asialla vaan pieniä askelia ottamalla.
Osaamisen kohtaanto-ongelmassa on kysymys siitä, että työntekijällä ja yrityksellä on erilaiset odotukset, tarpeet ja vaatimukset. Tekoäly auttaa ongelmaan, mutta siinä on ainakin vielä puutteensa.
Kunhan olemme joka päivä vähän parempia emmekä huonompia kuin ennen, ei meidän tarvitse olla joka päivä parhaimmillamme
Keskusteluun mahtuu vuosikymmenestä riippumatta aina yksi aihe kerrallaan. 90-luvulla se oli internet, nyt tekoäly.
Suositellut
Epäillyille ei aina edes kerrota, että pidätys perustuu kasvojentunnistusteknologiaan. Teknologian virhealttius ja läpinäkyvyyden puute ovat ongelmia oikeusprosessissa.
Uudet ominaisuudet tulevat Windows, iOS ja Android -sovelluksiin. EU saa vielä odottaa uusien ominaisuuksien saatavuutta.
Suomalaisyhtiö julkaisee uuden älysormusmallin lokakuun aikana.
Uusimmat
Yritys on investoinut myös mainostajien yksityisyyteen.
Tekoälytutkijat John Hopfield ja Geoffrey Hinton ovat ottaneet osaa tekoälyn kehittämiseen 1980-luvulta lähtien. Heidän ideansa ovat vahvasti fysiikasta inspiroituneita.
Google on määrätty avaamaan Android-käyttöjärjestelmänsä kolmansien osapuolten sovelluskaupoille Yhdysvalloissa. Oikeuden päätös on voimassa kolme vuotta marraskuuhun 2027 saakka.