ICT-alan asiantuntijayhteisö TIVIAn liittokokous valitsi 23.11.uuden hallituksen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Oona Matinpalo Deloittelta.
ICT-alan asiantuntijayhteisö TIVIAn liittokokous valitsi 23.11.uuden hallituksen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Oona Matinpalo Deloittelta.
Strategisen kumppanuuden syventyminen voi tarkoittaa Clauden siirtymistä lähemmäksi Amazonin palveluita.
Amazon saattaa joutua Euroopan unionin tutkinnan kohteeksi epäiltynä omien tuotemerkkiensä suosimisesta verkkokauppansa alustalla. Tutkinta liittyy EU:n digimarkkinalaki DMA:han, jonka tavoitteena on hillitä suurten teknologiayhtiöiden valtaa.
Lähiviikkoina myös Suomeen rantautuva ominaisuus on alussa saatavilla suomeksi vain iOS 17:lla tai uudemmalla käyttöjärjestelmällä.
Tulevien kokeiden ajankohtaa ei ole vielä julkaistu. Neuralink-siru on asennettu aiemmin vain kahden ihmisen aivoihin.
X:n ja Threadsin haastaja nauttii tällä hetkellä merkittävästä media- ja käyttäjäsuosiosta. Alustan kasvu voi tietää hyvää verkostopalveluiden käyttäjien yksityisyydelle.
Yhdysvaltojen kongressin Kiina-komission mukaan maan täytyy varmistaa pääsy yleiseen tekoälyyn ennen Kiinaa. Tuleva presidentti Trump jakaa tämän näkemyksen.
349 dollarin hintainen Windows 365 Link -lataa myös kayttöjärjestelmän pilvestä.
Muskin mukaan Microsoft ja OpenAI ovat rikkoneet kilpailulainsäädäntöä, sillä Linkedin-perustaja Reid Hoffman on istunut molempien hallituksessa samaan aikaan.
LUMIa on hyödynnetty tähän mennessä yli 2200 projektissa, ja yli puolet sen laskentaresursseista on kohdistettu tekoälyyn liittyvään tutkimukseen.
Suositellut
Gemini 2 voi tehdä tehtäviä itsenäisesti ja kykenee keskustelemaan ihmisen kanssa luontevasti. Google julkaisi Gemini 2 -version tekoälymallistaan. Gemini 2 on Googlen näkemys siitä, miten se odottaa henkilökohtaisen tekniikan, verkkohakujen sekä ihmisten ja fyysisen...
Yhtiö on yksi suurimmista datakeskusten resurssien käyttäjistä pilvipalveluidensa ja tekoälypalveluidensa vuoksi.
NotebookLM:n perustajatiimin tavoitteena on luoda ensisijaisesti tavallisia ihmisiä hyödyttäviä tekoälytuotteita.
Uusimmat
CSC:n datakeskuksessa sijaitseva LUMI-supertitetokone saa rinnalleen uuden yhteiseurooppalaisen EuroHPC-supertietokoneen.