Matkaa toiminnallisuuteen on kuitenkin vielä paljon. Microsoft on myös kehittänyt kvanttilaskentaan erikoistuneita apuvälineitä.
Matkaa toiminnallisuuteen on kuitenkin vielä paljon. Microsoft on myös kehittänyt kvanttilaskentaan erikoistuneita apuvälineitä.
Suomalaisen kvanttiteknologian juuret ovat vuonna 1965 perustetussa kylmälaboratoriossa, vaikka kvanttitietokoneen rakentamiseen tarvittavat perusteoriat kehitettiinkin 1980–1990-luvuilla. Ensimmäinen suomalainen kvanttitietokone, viiden kubitin Helmi, on rakennettu, testattu ja toimitettu ja on nyt kytkettynä Lumi-supertietokoneeseen.
VTT, Espoon kaupunki, Aalto-yliopisto ja Teknologiateollisuuden puolijohdetoimialaryhmän yritysjäsenet ovat käynnistäneet hankkeen, jonka päämääränä on rakentaa Espoon Otaniemeen ainutlaatuinen esikaupalliseen kehitykseen painottuva uusi pilotointiympäristö.
Kvanttitietokoneita rakentavan IQM:n, Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkijat ovat keksineet uuden suprajohtavan kubitin, unimonin. Tutkijoiden mukaan unimon voi lisätä kvanttilaskennan tarkkuutta ja viedä kvanttilaskentaa kaupallisesti hyödylliseen suuntaan.
Suositellut
Jatkossa uusien Ducatien mittaristoon kuuluvat näytöt tehdään Qt:n kehitysympäristössä.
Digiturvabarometrin mukaan tekoäly kiinnostaa, mutta suomalaisten suhtautuminen on skeptistä. Yleisesti turvallisuuden tunne digitaalisessa ympäristössä on pysynyt erinomaisella tasolla.
Bard-tekoäly hakee jatkossa tietoa internetin ohella muun muassa Gmail-sähköpostista, dokumenteista ja Google Drive -tallennuspaikasta.
Uusimmat
Digiturvabarometrin mukaan tekoäly kiinnostaa, mutta suomalaisten suhtautuminen on skeptistä. Yleisesti turvallisuuden tunne digitaalisessa ympäristössä on pysynyt erinomaisella tasolla.
Onnistunut tekoälyn käyttöönotto vaatii organisaatiolta sekä toimivan kulttuurin että teknologia-alustan. Kun perusasiat ovat kunnossa, organisaatio voi kehittyä aidosti tekoälyvetoiseksi.
Jatkossa uusien Ducatien mittaristoon kuuluvat näytöt tehdään Qt:n kehitysympäristössä.
Rikollisten kiinnijäämisen riski on liian pieni. Nykyiset järjestelmämme auttavat havaitsemaan rikoksia jälkikäteen, eivät ehkäisemään niitä.