Suomen tietohallinnon asiantuntijat loivat katsauksen tulevaan, nykyiseen ja menneeseen ICT Leaders Finlandin juhlaseminaarissa.
Suomen tietohallinnon asiantuntijat loivat katsauksen tulevaan, nykyiseen ja menneeseen ICT Leaders Finlandin juhlaseminaarissa.
Digitalisaatio etenee vauhdilla. Joustavuutta tarvitaan niin henkilöstön pitämiseksi kuin järjestelmien optimoinniksi sekä muita oppeja tietohallinnolle päättyvän vuoden ajalta.
Sopimus kattaa muun muassa palvelinten käyttö- ja kapasiteettipalvelut, tietoliikennepalvelut sekä edellä mainittuja tukevat asiantuntijapalvelut.
Puoskari nimitettiin myös johtoryhmän jäseneksi.
Uusia teknologioita, termejä ja työkaluja syntyy it-alalla jatkuvasti. Sertifioinnit ovat hyvä tapa osoittaa osaamista ja edistää uraa myös it-johtajille.
Projektit voivat jäädä aikataulustaan monestakin syystä. Paniikkiin ei ole syytä, vaan projektipäälliköillä on keinoja saada ongelmiin joutunut hanke takaisin vauhtiin.
Koskinen siirtyy tehtäväänsä Arekin CIO:n paikalta. Lisäksi hän toimii Tivian hallituksessa ja järjestön vaikuttamistoimikunnan puheenjohtajana.
Digitaaliset kehityshankkeet ovat keskittyneet pandemian aikaisen toiminnan varmistamiseen. Tänä vuonna tietohallinto pääsee taas toden teolla suunnittelemaan tulevaa, ennustaa tutkimusyhtiö Samalla osaajapula lisää konsulttien ja ulkoistuspalvelujen käyttöä entisestään.
Epävarmuus on uusi normaali, IT:n pitää olla entistä nopeampi ja muita oppeja, joita tietohallinto on oppinut päättyvän vuoden aikana.
Suositellut
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.
Neuvottelujen vähennystarve on noin 60 henkilöä ja säästötavoite 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.
Uusimmat
Käytännössä Matter-älykotistandardin noudattaminen tarkoittaa, että Ikean laitteet eivät tarvitse enää omaa yhteyspistettä vaan kaikkia standardinmukaisia laitteita voi ohjata yhdestä paikasta.
ESKOsta piti tulla Suomen ensimmäinen tietokone. Toisin kävi, Ensi ehti ensin ja edelle ehti todennäköisesti myös kaksi muuta konetta.
IT-palvelutalo Gofore ostaa teknologia- ja suunnitteluyritys Huldin. Kaupalla Gofore pyrkii vahvistamaan asemaansa älykkäässä teollisuudessa ja turvallisuusalalla.