xAI pyrkii pääsemään käsiksi Telegramin yli miljardiin käyttäjään, joiden avulla Grokin suosio voi nousta seuraavalle tasolle.
xAI pyrkii pääsemään käsiksi Telegramin yli miljardiin käyttäjään, joiden avulla Grokin suosio voi nousta seuraavalle tasolle.
App Storen käytännöt hankaloittavat iOS-sovellusten mahdollisuuksia kiertää maksutapahtumista perittävät komissiot. Apple taistelee vastaan hanakasti, sillä vaarassa on yksi sen merkittävimmistä tulonlähteistä.
Sosiaalisesta mediasta on tullut merkittävä osa Yhdysvaltojen rajavalvontaa. Moni asiantuntija pelkää, että viisumin hylkäämiseen voi johtaa myös somessa jaetut poliittiset mielipiteet.
Mistral rakensi salamannopeiden malliensa ympärille ohjelmointirajapinnan, joka tukee tekoälysovellusten virtaviivaistettua rakentamista.
Veesionin algoritmit pyrkivät tunnistamaan näpistyksiä automaattisesti. Uusi rahoituskierros vauhdittaa yrityksen laajennusta Yhdysvaltoihin ja muille toimialoille, kuten terveydenhuoltoon.
Realististen kasvojen lisäksi videoilla on hyvin vakuuttavat äänimaisemat aina äänitehosteista puheeseen.
Juuri julkaistu malli osaa hyödyntää muistitiedostoja työtehtäviensä seuraamiseen.
Apple on kehittänyt lasien aivoina toimivan tekoälyn itse. Malli suoriutuu sisäpiirilähteiden mukaan ainakin ajoittain ChatGPT:n tasoisesti.
ChatGPT:n kyvyt purkitetaan pian pieneen laitteeseen, jossa ei ole näyttöä. Kamerat ja mikrofoni mahdollistavat multimodaalisen käytön.
OpenAI on siirtymässä kohti fyysisiä tuotteita ja Applen ikonisimpien tuotteiden takana oleva Jony Ive vahvistaa OpenAI:n muotoiluosaamisata merkittävästi.
Suositellut
Uudet vanhemmille suunnatut iOS-ominaisuudet ovat tulossa syksyn aikana. Esimerkiksi viestit uusiin numeroihin vaativat jatkossa hyväksynnän.
Mistralin liiketoiminta on moninkertaistunut kuluvan vuoden aikana. Yritys tavoittelee globaalia kasvua suuremmilla malleilla.
OpenAI:n uskoo huiman kasvutahtinsa jatkuvan ja moninkertaistavan sen liikevaihdon.
Uusimmat
Nitor vastaa jatkossa MTV Uutisten digipalveluiden kehityksestä ja ylläpidosta.
TikTok saa toimia jälleen uudet 90 päivää Yhdysvalloissa samalla kuin myyntiä mahdolliselle amerikkalaiselle ostajalle valmistellaan.
Mainokset näkyvät WhatsAppin Päivitykset-välilehdellä. Meta ei aio tuoda mainoksia osaksi keskusteluja.