Datalaki pyrkii vahvistamaan EU:n teknologista kehitystä esimerkiksi tekoälyn saralla, mikä voi johtaa edelleen tuotannon optimointiin. Samalla lohkoteknologiaa uhkaa älysopimusten aseman heikentäminen.

Jyväskylän yliopisto saa 1,48 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan lähes kolmen miljoonan euron hankerahoituksesta. Kollektiivista älykkyyttä hehittävässä hankkeessa on mukana 20 organisaatiota Suomesta, Ruotsista, Itävallasta ja Espanjasta.
Matter 1.0 -standardin tarkoituksena on luoda yhteinen ekosysteemi tietotekniikkajättien ja älylaitevalmistajien toimintaann. Määrittelyt ovat tehty ja laitteet voivat hakea standardinmukaista hyväksyntää.
Euroopan Unioni suunnittelee jälleen uutta digitaalista liiketoimintaa koskevaa sääntelyä. Nyt vuorossa on esineiden internet eli iot, jolle EU haluaa määritellä kyberturvallisuusvaatimukset.
Tietoturvayhtiö Nixu ja datan hyödyntämisen it-palveluyhtiö IOXIO ovat pilotoineet Jyväskylässä tiedonjakoalustaa. Pilotti auttoi luomaan Jyväskylän seudulle yhteentoimivan palveluinfrastruktuurin älykaupunkipalvelujen tarjoajan käyttöön.
CarPlay ohjelmiston laajennushanke mahdollistaisi muun muassa ilmastoinnin, istuinten ja äänentoiston hallinnan iPhonen avulla.
Kemijoki Oy ja Caverion ovat pilotoineet yhdessä iot-ratkaisuja vesivoiman pumppaamojen etävalvontaan. Pilotissa testattiin uusia datan keräysmenetelmiä, kuten kuva- ja äänianalytiikkaa
Suositellut
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
ICT Leaders Finland ry järjesti CIO-illan vanhalla kauppakorkeakoululla Töölössä maanantaina 27.11.2023. CIO-illassa oli kaksi puhujaa ja aikaa oli varattu myös keskustelulle ja verkostoitumiselle.
Kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen sopimus, jonka tavoitteena on pitää tekoälyjärjestelmät turvallisina. Allekirjoittajamaiden joukossa on muun muassa Yhdysvallat, Britannia, Viro ja Norja.
Uusimmat
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
Isoista irtisanomisista viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa kertoneet Amazon, Google, Microsoft ja Meta pitävät edelleen kulut tiukasti kurissa, vaikka liiketoiminta onkin toipunut vuoden takaisesta shokista.
Alle 10 euron liiketunnistin, vuotovaroitin ja ovisensori yhdistyvät Ikean älykotiratkaisuihin. Tuotteet tulevat myyntiin ensi vuoden alkupuolella.