Kuluttajat ovat valmiita maksamaan huippuhintoja huippupuhelimista. Applen ja Samsungin mallit täyttivät alkuvuoden myyntilistan top 10 -listan.
Kuluttajat ovat valmiita maksamaan huippuhintoja huippupuhelimista. Applen ja Samsungin mallit täyttivät alkuvuoden myyntilistan top 10 -listan.
Yhdysvaltain vientirajoitteet ovat vauhdittaneet kiinalaisyritysten oman sirutuotannon kehitystä. Huawei on houkutellut osaajia muun muassa TSMC:ltä, Inteliltä ja ASML:ltä. Kovan palkan vastapainoksi tekijöiltä vaaditaan paljon.
Kahden vuoden laskun jälkeen markkina kääntyi pieneen kasvuun. Tutkimusyhtiö IDC odottaa, että nousu vahvistuu vuoden edetessä.
29-vuotias hartioista alaspäin halvaantunut Noland Arbaugh pelasi shakkia ja Civilizationia tietokoneella ajatuksen voimalla.
COSMOS seurantatutkimus selvitti 250 000 matkapuhelimen käyttäjän aivokasvaimien esiintymistä. Tutkimus alkoi jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Datasta ei käy ilmi yhteyttä matkapuhelimen käytön ja aivokasvaimien kanssa. Tutkimus jatkuu yhä mahdollisten pitkäaikaisten riskien selvittämiseksi.
Kärkipaikkaa vuodesta 2011 pitänyt Samsung menetti osuuksiaan nopeasti kasvaville halvemmille Android-puhelinten valmistajille. Apple puolestaan saavutti historiansa suurimman markkinaosuuden vuonna 2023.
Tutkimuksen mukaan eniten mainostuloja alaikäisten avulla kahmii Instagram, joka kasvatti näin liikevaihtoaan lähes 5 miljardia dollaria viime vuonna.
Yliopistojen linjaukset tekoälyn sallitun käytön suhteen ovat puutteellisia, selviää tuoreesta opiskelijatutkimuksesta.
Digitaalinen vesistö antaa aiempaa parempia mahdollisuuksia ennakoida esimerkiksi äärisääilmiöiden tai ihmisen tekemien päätösten vaikutusta vesistöihin.
Suositellut
OpenAI-vetoinen hanke tavoittelee USAn tekoälyetumatkan kasvattamista. Mukana on joukko teknologiajättejä Microsoftista NVIDIAan.
Donald Trump pani lupaustensa mukaisesti tuulemaan jo ensimmäisenä päivänä. Republikaanipuolueen mukaan liika regulaatio hidastaa teköälyn kehitystä, joten Trump perui Bidenin vuonna 2023 allekirjoittaman määräyksen välittömästi.
Suosittu some-palvelu oli saanut tulevalta presidetti Trumpilta tupauksen siitä, että toiminta voi jatkua Yhdysvalloissa.
Uusimmat
IT-osaajapula hidastaa yritysten digitaalisia hankkeita ja aiheuttaa taloudellisia tappioita, selviää tutkimusyritys IDC:n tuoreesta raportista.
OpenAI-vetoinen hanke tavoittelee USAn tekoälyetumatkan kasvattamista. Mukana on joukko teknologiajättejä Microsoftista NVIDIAan.
Kiinalaislähtöinen Huawei on saanut Kiinan hallinnon tuen sen pyrkimyksiin tehostaa tekoälyn inferenssiä. Inferenssi syö valtaosan tekoälyn vaatimista laskentatehokuluista.