Yritys ei ole vielä ilmoittanut maksullisista ominaisuuksista tai mainoksista. Suomeen pelit rantautuvat lähikuukausina.

Peliala on suurempi kuin koskaan, mutta aika ajoi jättitapahtuma E3:n ohi. Koronan vuoksi tauolle jäänyt messutapahtuma päättyy.
Tampereella 2000-luvun alussa Nintendon konsolin kilpailijaksi kehitetystä N-Gagesta kertova näyttely on esillä Vapriikissa 7.10.2023 – 5.1.2025.
Yhdysvaltain kauppakomissio FTC haluaa estää 68,7 miljardin dollarin kaupan toteutumisen kilpailun rajoittamisen vuoksi.
Helsingin maine maailmanluokan pelintekijöiden kotina vakuutti suoratoistojätti Netflixin.
Suositellut
Irtisanomisten tavoitteena on keventää yhtiön hallinnon kerroksia.
Chatbottien liiallinen itsevarmuus vaikeuttaa teknologian laajaa käyttöönottoa. Ongelmia ratkaistaan esimerkiksi kehotesuunnittelulla ja validointijärjestelmillä.
Muutosneuvottelujen lopputuloksena Gofore irtisanoo henkilöstöä hallinnossa ja asiantuntijarooleissa.
Uusimmat