Nvidia on toistuvasti kritisoinut Yhdysvaltain vientirajoitteita. Nyt yrityksen toimitusjohtaja varoittaa, että rajoitusten myötä Kiinan sirukehitys on kiihtynyt.
Nvidia on toistuvasti kritisoinut Yhdysvaltain vientirajoitteita. Nyt yrityksen toimitusjohtaja varoittaa, että rajoitusten myötä Kiinan sirukehitys on kiihtynyt.
Googlen uusiin julkaisuihin kuuluu muun muassa yli 220 euroa kuussa maksava AI Ultra -tilausmalli. Googlen mukaan AI Ultra on työkalu elokuvantekijöille, sisällöntuottajille ja kehittäjille.
WSJ:n haastattelema tutkijan mukaan hitaan kasvun syy ei ole osaamisen puute, vaan juurtuneet rakenteet, jotka tukahduttavat kehitystä.
Yhdysvaltain republikaanit haluavat keskittää tekoälyn sääntelyn liittovaltiolle. Ehdotus herättää kiivasta vastustusta osavaltioissa, joissa on säädetty lähivuosina liki tuhat eri tekoälylakia.
Agentti voi työstää useita työtehtäviä samaan aikaan. GitHub-integraatio tekee siitä houkuttelevan vaihtoehdon esimerkiksi kehittäjän koodista annettujen kommenttien korjaamiseen.
Apple uskoo, että tekoälyn integroiminen laitteisiin vaikuttaa käyttäjäkokemukseen merkittävästi. Jos teknologian käyttöönotto epäonnistuu, Applen markkina-asema voi murentua Nokian tavoin.
Vuosia jatkunut oikeustaistelu App Storen käytännöistä lähenee loppuaan. Apple hävisi oikeuskäynnin mutta pyrkii yhä häiritsemään Epic Gamesin toimintaa alustallaan.
Teknologia-alan toimijoiden pitkän aikavälin kasvukyky voi riippua pääsystä omaan tekoälyinfrastruktuuriin. Lähi-itä pyrkii varustelukilpaan mukaan valtavilla investoinneilla, jotka hyödyttävät Yhdysvaltoja monin tavoin.
Miljoonat käyttäjät saivat tällä viikolla automatisoidusta Grok-botista version, joka väitti, että Etelä-Afrikassa on tapahtunut valkoihoisten kansanmurha.
OpenAI:n uusi työkalu tarjoaa työnsä jäljestä testiraportteja.
Suositellut
Geminin aikataulutustoiminto voi esimerkiksi nopeuttaa tärkeimpien sähköpostien priorisoimista. Taustalla vaikuttaa yleisempi trendi sovelluksien älykkyyden kasvusta.
Yhdysvaltain liittovaltion tuomari on määrännyt OpenAI:ta säilyttämään kaikki ChatGPT-keskustelut. Määräys koskee myös keskusteluja, jotka käyttäjät haluaisivat poistaa.
Työn ohessa kouluttautuminen vaikuttaa työuraan positiivisemmin kuin palkkapussiin.
Uusimmat
OpenAI:n teknologian avulla Barbie-nukeista tulee entistä vuorovaikutteisempia. Yritykset eivät ole vielä selventäneet, miten datan käsittely suoritetaan turvallisesti.
Uudet vanhemmille suunnatut iOS-ominaisuudet ovat tulossa syksyn aikana. Esimerkiksi viestit uusiin numeroihin vaativat jatkossa hyväksynnän.
Vuonna 1964 julkaistu IBM:n S/360 mahdollisti ensimmäistä kertaa ohjelmistotuotannon.