Ukrainan sotilaslähteiden mukaan Venäjän joukot hyödyntävät Starlinkia etulinjassa. Sekä Venäjä että SpaceX-yhtiö kiistävät väitteet.
Ukrainan sotilaslähteiden mukaan Venäjän joukot hyödyntävät Starlinkia etulinjassa. Sekä Venäjä että SpaceX-yhtiö kiistävät väitteet.
Lehti vaatii OpenAI:ta ja Microsoftia tuhoamaan kaikki tekoälymallit, joissa on käytetty sen tekijänoikeussuojattua materiaalia.
Google kehittää Chromen Safety Check -turvajärjestelmää jatkuvasti älykkäämmäksi ja dynaamisemmaksi. Päivitykset jatkuvat ensi vuoden alussa Gemini-tekoälyn avulla.
Laserilla siirretty teräväpiirtovideo esitteli teknologiaa, jota NASA kehittää avaruusmatkailun viestinnän tarpeisiin. Esimerkiksi Marsin ja Maan välille tarvitaan uudenlaisia tapoja viestiä.
YouTuben, TikTokin, Snapchatin ja Instagramin suosio ei ole laskenut viime vuodesta. Moni nuorista käyttää alustoja kymmeniä kertoja päivässä.
Gazan alueen internetyhteydet ovat poikki Israelin hyökkäyksen jäljiltä. Elon Muskin Space X tarjoaa Starlinksatellitti-internetinsä tunnustetuille kansainvälisille avustusjärjestöille.
EU on lähettänyt teknologiajäteille sisällönmoderointia koskevat tietopyynnöt, jotka voivat johtaa viralliseen tutkintaan. Musk on lähteiden mukaan uhannut viedä X:n kokonaan pois Euroopasta.
Yhtiö aloittaa haastavan markkinatilanteen vuoksi suuren kustannussäästöohjelman, jossa tavoitellaan 800-1200 miljoonan säästöjä. Suomessa irtisanotaan enitään 447 henkilöä.
Nykymuodossaan tietoliikennekaapeleita on liian vähän, jolloin ne ovat alttiita erilaisille häiriöille tai sabotaasille.
Suositellut
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.
Tekoälyn seuraava suuri askel ovat agentit, jotka eivät pelkästään avusta ihmisiä, vaan toimivat itsenäisesti ihmisen rinnalla tai jopa hänen puolestaan. Käyttöönoton helppous ja merkittävät hyödyt tekevät agenttipohjaisista ratkaisuista houkuttelevia suomalaisyrityksille.
Nitor vastaa jatkossa MTV Uutisten digipalveluiden kehityksestä ja ylläpidosta.
Uusimmat
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.
Neuvottelujen vähennystarve on noin 60 henkilöä ja säästötavoite 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.