Nokia irtisanoo 14 000
Yhtiö aloittaa haastavan markkinatilanteen vuoksi suuren kustannussäästöohjelman, jossa tavoitellaan 800-1200 miljoonan säästöjä. Suomessa irtisanotaan enitään 447 henkilöä.
IT Insider toimitus
19.10.2023

Verkkoyhtiö Nokia aloittaa laajan kustannussäästöohjelman. Osana ohjelmaa yhtiö aikoo vähentää jopa 14 000 työpaikkaa pääasiallisesti Matkapuhelinverkot- ja Pilvi- ja verkkopalvelut -liiketoimintaryhmistä sekä konsernitason toiminnoista. Yhtiön mukaan säästötarve johtuu haastavasta markkinatilanteesta. Suomessa irtisanotaan korkeintaan 447 henkilöä.

Irtisanomisilla tavoitellaan 10-15 prosentin vähennystä henkilöstökuluissa. Suunnitellun järjestelyn odotetaan johtavan 72 000–77 000 työntekijän organisaatioon nykyisen 86 000 työntekijän sijaan. Kokonaisuudessaan yhtiö tavoittelee 800-1 200 miljoonan euron säästöjä.

“Päätökset, jotka vaikuttavat työpaikkoihin, ovat kaikkein vaikeimpia. Meillä on uskomattoman osaavia työntekijöitä ja tuemme kaikkia, joita tämä prosessi koskettaa. Kulurakenteen leikkaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta voimme sopeuttaa toimintamme epävarmaan markkinatilanteeseen sekä varmistaa kannattavuutemme ja kilpailukykymme pitkällä aikavälillä. Uskomme edelleen vahvasti tulevaisuuden kasvumahdollisuuksiin”, toteaa Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark yhtiön tiedotteessa.

Osana uudelleenjärjestelyjä Nokia siirtää myynnin osaksi liiketoimintaryhmiä ja keventää konsernitoimintojaan.

Pitkällä aikavälillä yhtiö uskoo yhä tietoliikenneverkkojen kysynnän kasvuun. Pitkän aikavälin liikevoittotavoite pysyy vähintään 14 prosentissa vuoteen 2026 mennessä.

”Uskomme edelleen, että markkinat tarjoavat meille merkittäviä mahdollisuuksia keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Pilvilaskentaan ja tekoälyyn liittyviä suuria odotuksia ei pystytä lunastamaan ilman laajoja investointeja tietoliikenneverkkoihin, joilta vaaditaan jatkossa yhä edistyneempiä ominaisuuksia”, Pekka Lundmark kertoo tiedotteessa.

”Koska emme kuitenkaan voi olla varmoja markkinakäänteen aikataulusta, ryhdymme nyt toimenpiteisiin kolmella eri tasolla vahvistaaksemme asemaamme. Ensinnäkin, kiihdytämme strategiamme toimeenpanoa tekemällä liiketoimintaryhmistämme entistäkin itsenäisempiä. Toiseksi, tämän mahdollistamiseksi yksinkertaistamme toimintamalliamme tuomalla myynnin osaksi liiketoimintaryhmiä. Kolmanneksi, alennamme kulurakennettamme kannattavuutemme varmistamiseksi. Näiden toimien tavoitteena on entistä parempi arvonluonti osakkeenomistajillemme”, Lundmark jatkaa.

Suositellut

Uusimmat