iPhone ei ole markkinoiden myydyin tuote, mutta se nappaa kolme neljäsosaa älypuhelinmarkkinan voitoista, kertoo tutkimusyhtiö Counterpoint
iPhone ei ole markkinoiden myydyin tuote, mutta se nappaa kolme neljäsosaa älypuhelinmarkkinan voitoista, kertoo tutkimusyhtiö Counterpoint
CarPlay ohjelmiston laajennushanke mahdollistaisi muun muassa ilmastoinnin, istuinten ja äänentoiston hallinnan iPhonen avulla.
Vallankumoukselliset ja kaupallisesti menestyneet uutuudet ovat harvassa älypuhelinmarkkinoilla. Applen julkistukset keräsivät jälleen odotetun kritiikin.
Jatkossa sovelluskehittäjät voivat kertoa myös vaihtoehtoisista tavoista ostaa tuotteita myös Applen sovelluskaupan ulkopuolelta.
Hakkeriryhmä väittää saaneensa 100 miljoonan Yhdysvaltain T-Mobilen asiakkaan tiedot haltuunsa.
Suositellut
Amazon saattaa joutua Euroopan unionin tutkinnan kohteeksi epäiltynä omien tuotemerkkiensä suosimisesta verkkokauppansa alustalla. Tutkinta liittyy EU:n digimarkkinalaki DMA:han, jonka tavoitteena on hillitä suurten teknologiayhtiöiden valtaa.
Tulevien kokeiden ajankohtaa ei ole vielä julkaistu. Neuralink-siru on asennettu aiemmin vain kahden ihmisen aivoihin.
X:n ja Threadsin haastaja nauttii tällä hetkellä merkittävästä media- ja käyttäjäsuosiosta. Alustan kasvu voi tietää hyvää verkostopalveluiden käyttäjien yksityisyydelle.
Uusimmat
Gelsinger jää eläkkeelle hallituksen suosituksesta. Toinen vaihtoehto olisi ollut erottaminen. Intel on jäänyt viime vuosina kilpailijoiden, kuten TSMC:n ja Nvidian varjoon.
Taiteilijoiden mukaan OpenAI:n ehdot testauskäytölle hyödyttivät lähinnä tekoälyjättiä itseään.
Yhdysvaltain kauppakomissio FTC käynnisti tutkinnan siitä, käyttääkö Microsoft määräävää markkina-asemaa väärin erityisesti pilvipalveluissa, tekoälyssä ja kyberturvallisuudessa.