Tekoäly muuttaa työelämää jälleen uudella tavalla. Kyky jatkuvaan oppimiseen ja ihmisen kaltaiseen toimintaan on olennaista koneen kanssa kilpaillessa
Tekoäly muuttaa työelämää jälleen uudella tavalla. Kyky jatkuvaan oppimiseen ja ihmisen kaltaiseen toimintaan on olennaista koneen kanssa kilpaillessa
Tiistaina 6.9. TIVIA Uusimaa ry järjesti Hotelli VALOssa Helsingissä ERP Days -tapahtuman, joka tosin nimestään huolimatta oli vain yksipäiväinen iltapäivän ja illan mittainen tapahtuma. Tapahtumaan oli ilmoittautunut toista sataa osallistujaa.
Suositellut
Mainokset näkyvät WhatsAppin Päivitykset-välilehdellä. Meta ei aio tuoda mainoksia osaksi keskusteluja.
OpenAI:n teknologian avulla Barbie-nukeista tulee entistä vuorovaikutteisempia. Yritykset eivät ole vielä selventäneet, miten datan käsittely suoritetaan turvallisesti.
Uudet vanhemmille suunnatut iOS-ominaisuudet ovat tulossa syksyn aikana. Esimerkiksi viestit uusiin numeroihin vaativat jatkossa hyväksynnän.
Uusimmat
Nitor vastaa jatkossa MTV Uutisten digipalveluiden kehityksestä ja ylläpidosta.
TikTok saa toimia jälleen uudet 90 päivää Yhdysvalloissa samalla kuin myyntiä mahdolliselle amerikkalaiselle ostajalle valmistellaan.
Mainokset näkyvät WhatsAppin Päivitykset-välilehdellä. Meta ei aio tuoda mainoksia osaksi keskusteluja.