Kotimainen datakeskus vastaa tarpeeseen säilyttää data suomessa myös Microsoftin palveluja käytettäessä. Fortum käyttää datakeskuksen hukkalämpöä kaukolämpöverkossaan.
Kotimainen datakeskus vastaa tarpeeseen säilyttää data suomessa myös Microsoftin palveluja käytettäessä. Fortum käyttää datakeskuksen hukkalämpöä kaukolämpöverkossaan.
Tarjouspyynnöissä haetaan kokeneita renessanssineroja ja referenssilistan tulee olla todella pitkä. Julkisen puolen tarjouspyyntöjen tekijöiden rooli on elintärkeä hankintojen onnistumisen kannalta. Vaatimustasoa tulee nostaa.
Tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n kehittämä avoimesti käytettävissä oleva työkalu voisi auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka tarvitsevat lisää tietoa ja tukea tietosuojakysymyksissä.
Valmis-hanke toi kansalaisille ja yrityksille OmaVero-palvelun. Projektijohtamisen kansainvälinen kattojärjestö IPMA valitsee voittajan kolmen finalistin joukosta.
Suositellut
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.
Tekoälyn seuraava suuri askel ovat agentit, jotka eivät pelkästään avusta ihmisiä, vaan toimivat itsenäisesti ihmisen rinnalla tai jopa hänen puolestaan. Käyttöönoton helppous ja merkittävät hyödyt tekevät agenttipohjaisista ratkaisuista houkuttelevia suomalaisyrityksille.
Nitor vastaa jatkossa MTV Uutisten digipalveluiden kehityksestä ja ylläpidosta.
Uusimmat
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.
Neuvottelujen vähennystarve on noin 60 henkilöä ja säästötavoite 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.