Tekoälyä hyödynnetään työssä – moni pelkää samalla työpaikkansa puolesta
Amerikkalaiset työntekijät pelkäävät tekoälyn syrjäyttävän heidät mutta toivovat samalla sen mahdollistavan lyhyempiä työviikkoja.
Max Lehtinen
07.6.2023

Työntekijöiden taustatutkimuksia tekevä Checkr julkaisi toukokuussa artikkelin eri-ikäisten amerikkalaisten suhtautumisesta tekoälyn käyttöön työpaikoilla. 

Artikkelin mukaan jopa 85 prosenttia amerikkalaisista työntekijöistä on käyttänyt tekoälyä työssään. Eniten tekoälyä ovat hyödyntäneet milleniaalit eli 27–42-vuotiaat 89 prosentin käytöllään. 

He myös tuntevat suurinta painetta oppia tekoälystä lisää. 

Tekoälyllä viitattiin kyselytutkimuksessa esimerkiksi generatiivisiin tekoälytyökaluihin, kuten ChatGPT:hen. 

Muillakin ikäryhmillä on paljon paineita oppia lisää tekoälystä: lähes 80 prosenttia kokee tarvetta lisätä tekoälyosaamistaan. 

Kuitenkin artikkelin mukaan jopa 69 prosenttia työntekijöistä pelkää kertoa esimiehilleen omasta tekoälyn käytöstään, koska he pelkäävät tekoälyn korvaavan heidät. 

79 prosenttia työntekijöistä pelkää palkkojen alenemista tekoälyn vuoksi ja 74 prosenttia uskoo, että tekoälyn käyttöönotto voi johtaa kokonaan työpaikan menetykseen. 

Tekoälyä ei nähdä kuitenkaan pelkästään uhkana. Jopa 57 prosenttia työntekijöistä olisi valmiita saamaan pienempää palkkaa vastineeksi tekoälyn mahdollistamasta nelipäiväisestä työviikosta. 

86 prosenttia amerikkalaisista työntekijöistä hyväksyisi palkanalennuksen, jos tekoäly voisi auttaa heitä suorittamaan tehtävänsä vähemmillä työtunneilla. 

Kyselyn mukaan kaikenikäiset työntekijät pitävät todennäköisenä, että etenkin nettisivukehityksen ja ohjelmoinnin saralla tullaan nähdään irtisanomisia tekoälyn kehittyessä. 

Kokonaisuudessaan kyselyyn vastanneiden ikäryhmien mielipiteet tekoälystä eivät eroa toisistaan silmiinpistävästi. 

Tutkimuksessa selvitettiin 3 000 eri sukupolviin kuuluvan henkilön näkemyksiä tekoälystä

Kuva: Austin Distel

Suositellut

Uusimmat