Pankkitunnistus on muotoutunut suomalaisen tietoyhteiskunnan kulmakiveksi. S-Pankin kaltaisia mokia ei saa enää sattua, jottei luottamus rapaudu.
Pankkitunnistus on muotoutunut suomalaisen tietoyhteiskunnan kulmakiveksi. S-Pankin kaltaisia mokia ei saa enää sattua, jottei luottamus rapaudu.
Iso osa yhtiön julkaisemista uutuustuotteista on suunnattu olemassaoleville asiakkaille. Vakavampaa urheiluun suunattu Ultra-älykello on avaus uuteen markkinasegmenttiin.
Kilpailu on kovaa ja tilaajamäärän kasvu hidasta. Markkinat reagoivat voimakkaasti, mutta liiketoiminta voi edelleen hyvin.
Suositellut
Epäillyille ei aina edes kerrota, että pidätys perustuu kasvojentunnistusteknologiaan. Teknologian virhealttius ja läpinäkyvyyden puute ovat ongelmia oikeusprosessissa.
Uudet ominaisuudet tulevat Windows, iOS ja Android -sovelluksiin. EU saa vielä odottaa uusien ominaisuuksien saatavuutta.
Suomalaisyhtiö julkaisee uuden älysormusmallin lokakuun aikana.
Uusimmat
Yritys on investoinut myös mainostajien yksityisyyteen.
Tekoälytutkijat John Hopfield ja Geoffrey Hinton ovat ottaneet osaa tekoälyn kehittämiseen 1980-luvulta lähtien. Heidän ideansa ovat vahvasti fysiikasta inspiroituneita.
Google on määrätty avaamaan Android-käyttöjärjestelmänsä kolmansien osapuolten sovelluskaupoille Yhdysvalloissa. Oikeuden päätös on voimassa kolme vuotta marraskuuhun 2027 saakka.