Apple tähtää vakavien sporttikellojen markkinaan
Iso osa yhtiön julkaisemista uutuustuotteista on suunnattu olemassaoleville asiakkaille. Vakavampaa urheiluun suunattu Ultra-älykello on avaus uuteen markkinasegmenttiin.
Mikko Torikka
08.9.2022

Teknologiayhtiö Apple julkaisi eilen nipun uusia tuotteita ja teknologiamediat (kuten myös IT Insider) seuraavat tapahtumaa mielenkiinnolla.

Applen julkaisut kiinnostavat, koska yhtiö onnistuu edelleen herättämään vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Lisäksi sen toiminnalla on merkitystä, Apple on markkina-arvoltaan maailman arvokkain yhtiö.

Nyt julkaistut uudet iPhone 14-puhelimet ovat jälleen vähän parempia ominaisuuksiltaan kuin edelliset. Ainakaan vielä yhtiö ei luopunut omasta Lightning-liitännästään puhelinten lataukseen. Vahva veikkaus on, että kun EU:n usb-c-laturistandardi tulee voimaan, uudet iPhonet ladataan vain langattomasti. Tällä tavalla puhelimesta saa vähennettyä kuoressa olevia reikiä ja sen tiiviyttä parannettua.

Samaan suuntaan viittaa nyt Yhdysvalloissa myytävien iPhonien ratkaisu sim-korttien suhteen. USAssa ei ole enää perinteistä sim-korttipaikkaa lainkaan vaan puhelimet toimivat digitaalisilla eSim-korteilla.

Yhtiö on ollut viime vuodet erityisen taitava lisämyynnin suhteen. Kalliin iPhonen rinnalle myydään Apple Watch -älykelloja ja Airpods-kuulokkeita.

Näissä lisävarusteissa Apple on menestynyt jo tähän asti erinomaisesti. Puettava elektroniikka, lisävarusteet ja älykotituotteet ovat yhtiölle jo isompi tuotealue kuin Mac-tietotkoneet tai iPad. Edellisellä heinäkuussa päättynellä vuosineljänneksellä segmentin liikevaihto oli 8,1 miljardia dollaria.

Moni eilen julkistetuista tuotteista oli suunnattu jo nykyisille käyttäjille. Puhelimia päivitetään parin vuoden välein ja uudet kuulokkeet tulevat edellisten tilalle.

Mutta eilen yhtiö avasi peliä jälleen uudelle markkinalle. Apple Watch Ultra on selkeä isku Garminin ja suomalaisittain Suunnon tuotteilla kyllästettyyn urheilukellomarkkinaan. Applen sporttiälykello on kestävämpi ja enemmän vakavaan urheiluun tarkoitettu kuin edelliset mallit. Selvästi perusmalleja kalliimpi Ultra tulee varmasti löytämään kohderyhmänsä.

Lue lisää:

Suositellut

Uusimmat