Applen laitteille EU:ssa ladatuissa sovelluksissa voi jatkossa mainostaa vaihtoehtoisia maksutapoja ja tarjouksia vapaammin.
Applen laitteille EU:ssa ladatuissa sovelluksissa voi jatkossa mainostaa vaihtoehtoisia maksutapoja ja tarjouksia vapaammin.
Bloombergin sisäpiirilähteiden mukaan sopimuksen vastavuoroisuus perustuu ChatGPT:n saamiin lisäkäyttäjiin ja näkyvyyteen.
Apple-analyytikko Ming Chi-Kuon mukaan iPhone 16 Pro Max on saamassa tehokkaamman akun, jossa ei käytetä alumiinikuorta.
Kuluttajat ovat valmiita maksamaan huippuhintoja huippupuhelimista. Applen ja Samsungin mallit täyttivät alkuvuoden myyntilistan top 10 -listan.
Tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa terveysasioiden hoitamista OmaKanta-palvelussa. STM ja Kela tavoittelevat sovelluksen julkaisua vuoden päästä.
Apple kertoo blogissaan uusista myönnytyksistä, joita se joutuu tekemään EU-alueella digitaalimarkkinalain vuoksi.
Telegramin toimitusjohtaja ja perustaja Pavel Durov kertoo, että viestisovelluksesta on tulossa voitollinen ensi vuonna.
COSMOS seurantatutkimus selvitti 250 000 matkapuhelimen käyttäjän aivokasvaimien esiintymistä. Tutkimus alkoi jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Datasta ei käy ilmi yhteyttä matkapuhelimen käytön ja aivokasvaimien kanssa. Tutkimus jatkuu yhä mahdollisten pitkäaikaisten riskien selvittämiseksi.
Kärkipaikkaa vuodesta 2011 pitänyt Samsung menetti osuuksiaan nopeasti kasvaville halvemmille Android-puhelinten valmistajille. Apple puolestaan saavutti historiansa suurimman markkinaosuuden vuonna 2023.
Suositellut
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.
Tekoälyn seuraava suuri askel ovat agentit, jotka eivät pelkästään avusta ihmisiä, vaan toimivat itsenäisesti ihmisen rinnalla tai jopa hänen puolestaan. Käyttöönoton helppous ja merkittävät hyödyt tekevät agenttipohjaisista ratkaisuista houkuttelevia suomalaisyrityksille.
Nitor vastaa jatkossa MTV Uutisten digipalveluiden kehityksestä ja ylläpidosta.
Uusimmat
Altman kuvailee Metan toimintaa epämiellyttäväksi ja uskoo sen aiheuttavan jatkossa syviä kulttuurisia ongelmia.
Neuvottelujen vähennystarve on noin 60 henkilöä ja säästötavoite 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Amazon kertoo, että sillä on varastoissaan käytössä yli miljoona robottia.