Datalaki pyrkii vahvistamaan EU:n teknologista kehitystä esimerkiksi tekoälyn saralla, mikä voi johtaa edelleen tuotannon optimointiin. Samalla lohkoteknologiaa uhkaa älysopimusten aseman heikentäminen.

Suositellut
Applen tutkijoiden mukaan kielimallien osoittama päättelykyky on tosiasiassa vain hyvin kehittynyttä kaavantunnistusta.
TikTokin sisäiset dokumentit paljastavat yrityksen välinpitämättömyyden.
Teslan “We, Robot” -päivä järjestettiin perjantain vastaisena yönä Yhdysvalloissa. Tapahtumassa nähtiin esimerkiksi Teslan tuorein laivasto ratittomia tekoälytakseja.
Uusimmat