Digi-tilalliset vastaan torpparit – olisiko eettisempää unohtaa alustatalous?
Alustatalous on digin kiihdyttämässä muodossaan vielä uutta ja todella monisyinen kokonaisuus. Onnistuminen ei ole helppoa, mutta houkutus yrittää on suuri, kirjoitta kolumnisti Aini Räisänen
Aini Räisänen
15.6.

Alustojen auvo ja alho

Elämme alustatalouden aikaa. Minulla kuluttajana on koottu omaan taskuun helpoiksi valikoimiksi palveluverkostoja. Voin vertailla palvelujen ominaisuuksia ja hintoja. Etenkin hintoja. Sitoudun vähemmän, mutta ostaminen on helppoa, arki on mukavaa.

Mutta. Ravintola saa maksamastani hinnasta pienemmän osuuden ja joutuu vähitellen nostamaan hintoja. Kampaaja ehdottaa vaivihkaa, että varaisinkin ajan suoraan hänen nettisivultaan.

On helppoa nauttia alustataloudesta asiakkaana. Silmät alkavat avautua vasta torpparin kenkiin joutuessa.

Musiikin tekijänä olen itse päässyt näkemään, että alustatoiminnan myötä musiikki ei ole enää tuote lainkaan. Kuluttaja ostaa striimausjäsenyyden ja alustan jakomallit tuovat tulovirtaa vain suurimmille striimien kerääjille. Voidaan sanoa, että noh, artisti maksaa.

Voiko alustan valita?


Eettinen kuluttaminen on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa, olemme tietoisempia reilusta ja lähistä. Ei saa ostaa liikaa. Tai vääriä asioita.

Hinku ostaa on kuitenkin säilynyt, jonka vuoksi on tärkeä löytää parempia vaihtoehtoja. Sustiksia. Hyvältä suuntaukselta on tuntunut tavaran sijaan ostaa enemmän palveluja. Mutta voiko palvelu olla epäeettinen? Maaorjuudesta digimaailman alustaorjuuteen?

Toki voidaan kysyä, mitäs menette sinne. Ravintola voi valita tuleeko se alustaan. Kampaamo voi valita. Artisti voi. Vaan voiko todella?

Verrataanpa. Jos alusta on kuin kauppakeskus, jolla on kyky houkutella moninkertainen asiakasvirta, riittääkö asiakkaita sen ulkopuolelle? Pikkukaupungin näivettyvään keskustaan, missä tulisi ponnistaa itse. Onko alustan ulkopuolella elämää?

Digitorpparin epävarma asema


Torpparikysymys, toisen maalla vuokralla viljelevien ”sisällöntuottajien” epävarmat ja huonot olot aiheuttivat tyytymättömyyttä ja huolta yhteiskuntarauhan puolesta 1800-luvun lopulla.

Parannusta haettiin ensin vuokraehtojen parantamisesta, mutta tilanne ratkesi vasta 1918 torpparilain kautta, joka sääti mahdollisuuden tilan lunastamiseen itselle.

Voisikin kysyä, onko alusta-aikanakin sisimmässämme tarve omistajuuteen vaivannäön hedelmistä? Ja millä tavoin digitaalinen alusta – kuten maatila – jonka arvoa rakennetaan yhdessä, voisi tarjota potentiaalin oman osuuden lunastamiseen halutussa vaiheessa?

Voisiko se antaa mahdollisuuden ostaa alustayrityksen osakkeita työntekijähinnalla? Näin sitouttaa luomaan alustasta arvokasta?

Voidaanko hyvää jakaa?


Kimmo Karhu kirjoittaa yhteiskunnan kannalta hyvistä alustoista, joissa rahan sijaan jaetaan muuta arvoa. Tietoa, kuten Wikipediassa, tai jaettavia resursseja. Näissä alustoja on helppo hehkuttaa. Välityspalkkiotyyppisten alustojen – Apple, Google – rahanjaosta Karhu kyseenalaistaa alustahallitsijan sanelupolitiikan ja esittää että rahaa voisi hallita myös osuuskuntana.

Applen komissio sovelluskauppansa sovelluskehittäjiltä on 30 prosenttia, Woltin ja Foodoran komissio ravintolalta samaa luokkaa.

Pasi Saarnivaara toisaalta kysyy, pitäisikö myös yksittäisten ihmisten jollain tavalla hyötyä omien tietojensa jakamisesta alustassa, muutenkin kuin vain oikeudesta maksaa niistä syntyneistä palveluista?

Rahan jaon kysymys on mielenkiintoinen. Ensin ajattelin ehdottaa, että voiton kasvaessa tulisi maksaa kunnon veroa, niin että yhteiskunta pääsisi korjaamaan mahdollisen liian voimakkaan disruptiohaitan vaikutuksia.

Toiseksi ajattelin, että poliittisen ja hankekeskeisen rahanjaon rattaista kompensaatio tuskin päätyisi alustaorjuutetuille itselleen, joten voittoprosentista tulisikin velvoittaa jakamaan suoraan alustan torppareille. Säännellä sitä, että hyötymisen suhdeluku ei saa olla liian epäreilu.

Kunnes kolmanneksi päädyin sen äärelle, että itseasiassa harvat alustat tuottavat voittoa, eikä näin ollen ole mitä jakaa.

Ja missä se hyvä on?


Huolimatta komeista liikevaihtoluvuista, mm. Wolt, Timma ja Spotify ovat tuloksellisesti tappiolla. MIT:n vertailututkimuksen mukaan alustat useammin epäonnistuvat kuin onnistuvat.

Onnistuminen vaatii sen, että torille tullaan, sekä tarjoajat sekä asiakkaat. Kimmo Karhun mukaan sinne tullaan valikoiman ja osuvuuden – löydän parturiajan tai kyydin nopeasti – tyyppisten hyötymekanismien vuoksi. Sekä puhtaasti määrän perässä, eli koska kaverikin.

Mutta jos olet joskus järjestänyt tapahtumia, tiedät, että ihmisten liikuttelu todella maksaa markkinointia. Kun markkinoinnista maksetaan ja katsotaan, moniko saapui, voidaan laskea niin kutsuttua konversiohintaa.

Kun asiakas ostaa uudelleen ja uudelleen, hänestä maksettu konversiohinta vähitellen katetaan.

Jos kuitenkin kasvu on hyvin nopeaa, uusien asiakkaiden osuus on suurempi kuin vanhojen ja konversiopanostusten osalta pysytään tappiolla. Osa alustoista, kuten Über, maksaa vastaavaa konversiota myös kuskien houkuttelusta ekosysteemiin, joka kiihdyttää tappiota. Kun tähän lisätään uusien kilpailevien alustojen markkinaan tulo, on markkinoitava ja tuotettava tappiota yhä enemmän.

Alustahyvä on odotusta hyvästä


On syytä kysyä, miksi rahoittajat sietävät jatkuvia suuria tappioita? MIT professorin mukaan, kyse on taktiikasta, jossa jonkun odotetaan voittavan markkina ja karkottavan kilpailijat. Jonka jälkeen hintoja päästään korottamaan.

Onko alustataloudessa siis kyse digitaalisesta maanjaosta? Ketkä ovat digimaailman valtaapitävät tilalliset ja ketkä tyytyvät alustaorjuuteen, epävarmuuteen, ehtojen saneluun, häädön uhkaan. Keiden arvoilla alustakolonialistit digitiloja pyörittävät?

Ja vaikka voittava taho olisi hyvä jätkä pohjoismaalaisittain katsottuna, onko alustamuotoinen digitorpparointi toimivaa?

Ja vaikka voittava taho olisi hyvä jätkä pohjoismaalaisittain katsottuna, onko alustamuotoinen digitorpparointi toimivaa?

Kansannousun ohella voi nimittäin kantaa huolta, kuten jo vanhaan aikaan, myös omistajuuden puutteen vaikutuksesta työn laatuun. Viljelläänkö kunnolla, kun kärsitään epävarmuudesta ja näkymien puutteesta?

Alustatalous on digin kiihdyttämässä muodossaan vielä uutta ja todella monisyinen kokonaisuus. Onnistuminen ei ole helppoa, mutta houkutus yrittää on suuri.

Yhteiskunnallisten rahoittavien tahojen on syytä olla hereillä alustatalouden lupausten äärellä ja tehdä parhaansa systeemisten vaikutusten ymmärtämiseksi ja seuraamiseksi. Koska vaikutuksia kyllä tulee. Niin hyviä kuin huonojakin.

Aini Räisänen on systeemisyyden asiantuntija, laulaja-lauluntekijä ja luova johtamiskuiskaaja. Aini puhuu usein metaforilla, mutta vain parantaakseen tuottavuutta.

Lue aikaisemmat Aini Räisäsen kolumnit:

Suositellut

Uusimmat