Anthropicin toimitusjohtaja ja perustajajäsen Dario Amodei on huolestunut tekoälyn kehityksen kyvystä eriarvoistaa yhteiskuntaa entisestään. Amodein mukaan monien opiskelijoiden ja tietotyöläisten tekemälle työlle ei välttämättä ole tulevaisuudessa tarvetta.
Hän uskoo, että tekoäly voi viedä jopa 50 prosenttia tietotyöläisten uran alkupään ammateista vuoteen 2030 mennessä.
Amodein mukaan uhkakuvaan ei ole vastattu päättäjien keskuudessa tarpeeksi voimakkaasti. Harva heistä ymmärtää, että tekoälyagenttien myötä chatbotit muuntuvat apuvälineistä konkreettisiksi työntekijöiksi.
Sama tietoisuuden puuttuminen pätee myös niihin, joiden työpaikat ovat suurimmassa vaarassa kadota. Irtisanominen voi tulla monille yllätyksenä.
Päättäjillä on mahdollisuus muuttaa tulevaisuutta
Amodei pelkää, että tekoälymurroksesta hyötyvät pääasiassa yritysten omistajat, jotka voivat hyödyntää aiempaa edullisempaa työvoimaa.
Eräs vaihtoehto tuloerojen kasvun hidastamiselle on “tokenivero” eli tekoälyn käyttöön liitettävä vero. Amodei ehdottaa, että vero voisi olla esimerkiksi 3 prosenttia tekoälyjättien tuotoista. (Tekoälystä puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten generatiivista tekoälyä, joka tarkoittaa tokenien eli sanojen osien ennustamiseen erikoistunutta matemaattista mallia.)
Vero ei Amodein mukaan pysäyttäisi tuloerojen lisääntymistä, mutta se voisi ehkäistä tekoälyvetoisen eriarvoistumisen kiihtymistä. Tekoälykehityksen hidastaminen taas antaisi taloudelle aikaa reagoida työpaikkojen nopeaan katoamiseen.
Sulavaa ekonomista murrosta on Amodein mukaan kuitenkin turha odottaa, ellei konkreettisia toimia nähdä mahdollisimman pian.
“Junan eteen ei voi hypätä pysäyttääkseen sitä. Ainoa tapa on ohjata sitä esimerkiksi 10 astetta alkuperäisestä suunnasta. Se on mahdollista, mutta meidän täytyy tehdä se nyt”, Amodei sanoo.
Lue lisää: