Microsoftin Activision-kaupan toteutuminen sai pahan takaiskun
Yhdysvaltain kauppakomissio FTC haluaa estää 68,7 miljardin dollarin kaupan toteutumisen kilpailun rajoittamisen vuoksi.
IT Insider toimitus
09.12.2022

Microsoft kertoi alkuvuonna ostavansa Activision Blizzard -pelistudion 68,7 miljardilla dollarilla. Kauppa vahvistaisi pelikonsoli Xboxin pelitarjontaa ja lisäksi Microsoft saisi osaamista metaversumihankkeisiinsa.

Kauppa on nyt saanut voimakkaan vastustajan. Yhdysvaltain kauppakomissio FTC haluaa estää kaupan toteutumisen.

Komission tiedotteen mukaan kaupan myötä Microsoft pystyy painostamaan kilpailijoita Xbox-konsolipeleissä sekä sen nopeasti kasvavassa tilauspohjaisessa pilvipelipalvelussa.

FTC:n kilpailuviraston johtaja Holly Vedova kertoi tiedotteessa tiedotteessa, että Microsoft pystyy jo nyt pitämään pelejä pois kilpailevilta konsolipelialustoilta. ”Pyrimme estämään Microsoftia saamasta hallintaa yhdestä johtamista itsenäisistä pelitaloista ja sitä kautta estämään kilpailua monilla dynaamisilla ja kasvavilla markkinoilla.”

Microsoftin ja Activision edustajat ovat pyrkineet osoittamaan, miten yhtiö varmistaa kilpailun myös kaupan jälkeen. Kilpailijoista suurin vastustaja on Playstationia valmistava Sony. Yhtiö on jättänyt vastaamatta Microsoftin tarjoukseen Call of Duty -pelien kymmenvuotisesta sopimuksesta.

Microsoftin johtaja Brad Smith kirjoitti The Wall Street Journalissa, että Sony on ”yhtä innoissaan kaupasta kuin Blockbuster oli Netflixin noususta”.

Suositellut

Uusimmat