YouTuben kehittämä tekoäly osaa pyyhkiä taustamusiikin puheen keskeltä
Työkalu on toistaiseksi saatavilla vain, jos käyttäjän julkaisema video on saanut merkinnän tekijänoikeusrikkomuksesta.
Max Lehtinen
08.7.2024

YouTube julkaisi heinäkuun alussa uuden “pyyhi kappale” -nimisen työkalun, jota sisällöntuottajat voivat käyttää, kun he pyrkivät eroon tekijänoikeuksilla suojatusta musiikista videoissaan. 

Poistotyökalun tarkoituksena on YouTuben mukaan helpottaa tekijänoikeusrikkomuksien korjaamista. Tällä hetkellä toimintoa voikin käyttää vasta, kun video on saanut merkinnän rikkomuksesta.

Työkalua ei siis voi käyttää toistaiseksi vielä ennakoivasti. 

YouTuben mukaan työkalu hyödyntää audionauhan muokkaamiseen tekoälyä, joka tunnistaa ja poistaa spesifin kappaleen vaikuttamatta videon ääniraitaan muuten.

Työkalu on ollut beta-testattavana jo pitkään. YouTube varoittaa kuitenkin sivuillaan, ettei sulava poistaminen välttämättä toimi, jos taustalla soiva musiikki on vaikeasti erotettavissa muusta äänestä. 

Aiemmin sisällöntuottajien vaihtoehdot taustamusiikin poistamiseen ovat olleet videon osan mykistäminen tai tietyn segmentin poistaminen.

Suositellut

Uusimmat