Tietojohtaja on myös muutosjohtaja
Tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.
Reino Myllymäki
30.11.2023

Aalto Executive Educationin neuvonantaja Sami Laine oli Teknologia 23 -tapahtuman ensimmäisen päivän kolmas puhuja TIVIA Stagella.

Laineen mukaan analyyttiset yritykset valtaavat markkinoita. Nämä ovat usein digitaalisia alustatoimijoita, eikä kisassa perinteiset kivijalkakaupat tunnu pärjäävän. Jo 20 vuotta sitten edelläkävijät alkoivat muuttaa prosessejaan dataohjatuiksi. Reagoidaan tapahtumiin esimerkiksi sääennusteisiin nojautuen ennen, kuin tapahtumat ovat edes tapahtuneet. Nyt dataperusteiset organisaatiot kasvavat nopeammin kuin muut. Trendi jatkuu ja voimistuu.

Käytännössä onnistuminen ei ole suoraviivaista. MIT:n mukaan perusongelma on siinä, että liiketoiminta ei kuuntele IT:stä kotoisin olevaa datajohtajaksi nimitettyä henkilöä, vaan kokee hänen puuttumisensa asioihin itsemääräämisoikeuttaan loukkaavaksi. Toisaalta tällaisille datajohtajille annetaan helposti iso vastuu uuden liiketoiminnan ja tuoton saavuttamiseksi. Samaan aikaan vaikuttamisen mahdollisuus puuttuu. Epäsuhta odotuksissa ja mahdollisuuksissa on ilmeinen.

Laineen mukaan tietopääomaa tulee johtaa liiketoiminnan huipulta. Epäonnistujat käynnistävät ERP-projekteja ja analytiikkaprojekteja liiketoiminnasta irrallisina tietotekniikkaprojekteina, onnistujat puolestaan pyrkivät uudistamaan liiketoimintaa ja tuotteistamaan tietopääomaa näiden ohjelmistojen tuella.

Koska tietoa pitää johtaa ylhäältä, syntyi tietojohtajan eli Chief Data Officerin tehtävä. Ensimmäisenä CDO:n tehtävän perusti Capital One vuonna 2003. Muutamat isot yritykset seurasivat perässä. Suurempi muutos tapahtui finanssikriisin myötä, jolloin finanssisektorille alettiin rekrytoida tietojohtajia. 2010-luvulla erilaiset tiedon johtamisen tehtävät perustettiin lisääntyvässä määrin perinteisen tietohallinnon ulkopuolelle. Varsinkin tietointensiivisissä ja reguloiduissa yrityksissä datajohtajan virka perustettiin korkealle, jopa niin, että hän raportoi suoraan toimitusjohtajalle.

Viimevuosina CDO on lyönyt itsensä läpi ja tietojohtajia alkaa olla paljon. Toimenkuva ja vastuut vaihtelevat yrityksestä toiseen aika paljon. Toisaalta tietojohtajalla voi olla iso budjetti ja mahdollisuus vaikuttaa, toisaalta hän voi olla vain neuvonantaja.

Yhdysvalloissa MIT:n ympärillä tietojohtajat alkoivat kokoontua yhteen. Kutsuvierastilaisuudesta kasvoi yleisötilaisuus, jossa Suomestakin vierailtiin ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. Tapahtuma laajeni ja koronan myötä jouduttiin siirtämään verkkoon. Tässä vaiheessa DAMA-verkosto tuli mukaan tekemään tapahtumasta maailmanlaajuisen. Koronan jälkeen näitä konfrensseja järjestetään ympäri maailmaa. Syntyi CDOIQ-yhteisö (Chief Data Office and Information Quality): tapahtumat, sertifikaatit ja koulutusohjelmat, tietojohtajien yhdistys ja digitaalinen aikakauslehti CDO Magazine.

Niinpä tietojohtajan eli CDO:n tehtävästä alkaa olla jo kokemuksia ja näkemyksiä. Laineen mukaan muutosjohtajuus liiketoimintamielessä on olennaista. Tietojohtajan kannattaakin keskittyä muutamaan sidosryhmälle arvokkaaseen projektiin, luoda suhteita kollegoihin ja liiketoiminnan johtajiin, mitata ja dokumentoida tuloksia sekä edistää tiedolla johtamisen kulttuuria. ”Tietojohtajan keskeiset kumppanit ovat toimitusjohtaja, jolta saadaan resurssit, ja tietohallintopäällikkö, jolta saadaan välineet. Tämä kolmikko pitää saada toimimaan”.

Myös tiedon johtamisen perusteet tulee tietojohtajalla olla kunnossa. Hyötyjen on oltava mitattavia, joten analytiikan ja tekoälyn tulee kuulua vastuualueeseen. Datan tuotteistamiseen kannattaa keskittyä, samoin tiedonhallinnan ohjauksen parantamiseen. Neljänneksi analytiikka- ja datainfrastruktuuria kannattaa rakentaa itsepalvelupohjaiseksi. ”Datapohjaiset tuotteet pitää tuottaa automatisoidun prosessin kautta, kuten teollisetkin tuotteet”.

Suositellut

Uusimmat