Pinja nimitti Matti Heikkosen toimitusjohtajaksi
Heikkonen aloittaa tehtävässsään lokakuun alussa. Tavoitteena on vauhdittaa teollisuuden pilvipalveluja kehittävän Pinjan kansainvälistymistä.
IT Insider toimitus
17.9.2024

Teollisuuden pilvipalveluja kehittävä Pinja on nimittänyt Matti Heikkosen uudeksi toimitusjohtakseen. Heikkonen aloittaa tehtävässä lokakuun 1. päivä.

Pinja on erikoistunut toimitusketjujen hallinnan, teollisen tuotannon ja kestävän kehityksen tekoälypohjaisiin pilviratkaisuihin. Heikkosen tehtävänä on auttaa Pinjaa kasvamaan kansainvälisesti tekoälyä hyödyntämällä. “Toivotamme Matti Heikkosen lämpimästi tervetulleeksi Pinjalle. Olemme valmiit vauhdittamaan kansainvälistä kasvuamme erityisesti Euroopan keskeisillä markkina-alueilla”, toteaa Pinjan hallituksen puheenjohtaja Marika af Enehjelm.

Matti Heikkonen siirtyy tehtävään Enreachin kaupallisen johtajan tehtävästä. Ennen Enreachia Heikkonen oli Benemenin toimitusjohtaja, mutta siirtyi Enreachille yrityskaupan yhteydessä. Hän on toiminut myös Ohjelmistoyrittäjien (nykyisin Software Finland) hallituksen puheenjohtajana vuosina 2006-2017.

Heikkonen aloittaa toimitusjohtajana kasvuvaiheessa, jossa nykyisellään 30 maassa asiakkaita palveleva Pinja pyrkii laajentumaan entisestään. Pinjan tekoälypohjaiset SaaS-alustat auttavat teollisia asiakkaita parantamaan tehokkuutta, vähentämään kustannuksia, minimoimaan hukkaa ja tuotannon keskeytyksiä sekä noudattamaan tiukkenevia ympäristömääräyksiä.

Pinjan nykyinen toimitusjohtaja Veli-Matti Nurminen jatkaa yrityksen strategisena neuvonantajana.

“Veli-Matin johdossa Pinja on laajentanut tuotevalikoimaansa ja vahvistanut asemaansa teollisuuden johtavana SaaS-palveluntarjoajana. Haluamme kiittää häntä lämpimästi tästä poikkeuksellisen hienosta työstä ja hänen antamastaan panoksesta”, sanoo Marika af Enehjelm.

Suositellut

Uusimmat