Muutamia päiviä sitten Google hävisi oikeudenkäyntinsä Epic Gamesia vastaan koskien teknologiajätin Play-sovelluskaupan käytäntöjä, joiden väitettiin olevan laittomia.
Kaksi vuotta sitten Apple voitti samankaltaisen oikeudenkäynnin – samoin Epic Gamesia vastaan – App Storen käytännöistä. Miksi Google joutui taipumaan nyt valamiehistön päätöksellä, kun Apple on seilannut samoilla vanhoilla jopa 30 prosentin rojaltikäytännöillään eteenpäin?
Ensin on huomioitava, että Googlen lähestymistapa Play-kauppansa hallinnoimiseen on erilainen. Se perustuu kolmansien osapuolien kanssa tehtyihin epätasa-arvoisiin sopimuksiin, jotka tarjosivat eri yrityksille erilaisia ehtoja Googlen oman neuvotteluaseman vahvuuden perusteella.
Samalla Google jakaa sovellustuottoja puhelinvalmistajien kanssa, jotka käyttävät Androidia ja suostuvat käyttämään Googlen sovelluksia, kuten Gmailia ja Play-kauppaa, käyttöjärjestelmässään oletusarvoisesti.
Applen asema on sen sijaan vakiintunut sekä puhelinvalmistajana että puhelinten ohjelmistojen ja sovelluskaupan hallinnoijana, eikä sen ole tarvinnut antaa alennuksia tai muita etuja yrityksille, jotka olisivat voinut asentaa omia sovelluskauppojaan iOS-laitteille. Epic Games pystyi siten väittämään vain Googlen osalta uskottavasti, että Piilaakson jätillä ylipäätään oli olemassa kilpailua, jota tukahduttaa valta-asemallaan.
Lisäksi The Vergen analyysin mukaan Googlen sisäinen viestintä oli huomattavasti “raskauttavampaa”, koska siinä oli selkeämpiä merkkejä toimista, jotka oli suunniteltu spesifien kilpailu-uhkien vähentämiseksi.
Laskelmoinnin määrällä on The Vergen mukaan merkitystä vastaavanlaisissa oikeudenkäynneissä, joissa tutkitaan kilpailuoikeudellisia rikkomuksia.
Valamiehistön päätökseen vaikutti myös epäilykset, että Google hävitti raskauttavia asiakirjoja tahallaan.
“Voitte päätellä, että poistetut viestit sisälsivät todisteita, jotka olisivat olleet Googlen kannalta epäedullisia tässä oikeudenkäynnissä.”, tuomari James Donato sanoi oikeudenkäynnin aikana valamiehistölle.
Applen ja Googlen kokemaan erilaiseen kohteluun voi vaikuttaa myös Epic Gamesin saama mahdollisuus vakuuttaa valamiehistö omasta “hyvä vastaan paha” -erottelustaan vetoamalla yksilöiden tunteisiin. Applen syyttömyydestä sen sijaan päätti kokenut tuomari.
Tärkeimpänä seikkana tuomioiden eroon The Verge pitää kuitenkin valamiehistön valitsemaa markkinamäärittelyä.
Applen tapauksessa tarkasteltavaksi markkinaksi määriteltiin tuomarin päätöksestä ”digitaaliset mobiilipelitransaktiot”, joiden alalla App Storen perimä 30 prosentin osuus määriteltiin kohtuulliseksi.
Googlen onni ei ollut yhtä hyvä. Valamiehistön valitsemassa Epic Gamesin määrittelyssä tarkasteltaviksi markkinoiksi valittiin Android-sovellusten jakelu ja niiden sisäiset laskutuspalvelut.
Epic Games ja Google keskustelevat tuomari Donaton kanssa tammikuussa keskustellakseen tulevista kuritoimenpiteistä.