Kymmenet tuhannet IT-alan ammattilaiset pakenevat Venäjältä
Arvioiden mukaan jopa yli 70 000 IT-ammattilaista on muuttanut Venäjältä ja huhtikuun aikana Venäjältä saattaa lähteä taas uudet 100 000 IT-alan osaajaa.
Kalle Keinonen
04.4.2022

Arvioiden mukaan yli 70 000 IT-ammattilaista on lähtenyt Venäjältä sen hyökättyä Ukrainaan , kertoo AP News. Nyt Venäjän teknologia-ammattilaiset etsivät turvallisempia ja vakaampia paikkoja työskentelyä varten.

Monet Venäjän eliittiin kuuluvat teknologiaosaajat ovat hankkineet EU-viisumit ja muuttaneet muun muassa Puolaan, Latviaan ja Liettuaan. 

Normaaleina aikoina Armeniasta, Georgiasta ja Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista on muuttanut miljoonia vähemmän kouluttautuneita ihmisiä Venäjälle, joka on näihin valtioihin verrattuna huomattavasti vauraampi. Nyt myös heistä suuri joukko on muuttanut takaisin kotimaihinsa.

Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin on reagoinut Venäjällä tapahtuvaan aivovuotoon. Viime viikolla Putin hyväksyi lainsäädännön, jolla eliminoidaan tietotekniikkayrityksissä työskentelevien henkilöiden tuloverot vuoteen 2024 asti.

Uusi lainsäädäntö ei kuitenkaan todennäköisesti estä suurinta osaa IT-ammattilaisista muuttamasta pois Venäjältä ja monet ovat sanoneet, ettei heillä ole kiirettä palata kotiin. 

Teknologiaan keskittyneen riskipääomarahasto Untitled Venturesin pääosakas Konstantin Siniushin mukaan kansainvälisiä asiakkaita palvelevilla venäläisyrityksillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä Venäjältä. Monet ulkomaiset yritykset ovat kiireesti etääntyneet kaikesta Venäjään liittyvästä liiketoiminnasta. 

Venäjän digiliiketoiminnan järjestö Raecin (Russian Association of Electronic Communications) johtaja Sergei Plugotarenko kertoi aivovuodon laajuudesta ensimmäistä kertaa toissa viikolla.

Plugotarenko arvioi, että uudet 100 000 IT-ammattilaista saattavat lähteä Venäjältä huhtikuun aikana. Vain lentojen kalliit hinnat ovat ehkäisseet Venäjällä suuremman massamuuton

Suositellut

Uusimmat