IBM kehittää briteille kasvojentunnistusohjelmistoa osana biometriikan palvelusopimusta
Sopimusta vastustavat ihmisoikeusaktivistit sanovat, että yritys rikkoo aiemman lupauksensa tarjoamalla vaarallista teknologiaa viranomaisten haltuun.
Max Lehtinen
01.9.2023

IBM allekirjoitti heinäkuussa noin 64 miljoonan euron arvoisen sopimuksen sormenjälki- ja kasvojentunnistusteknologian kehittämisestä Britannian hallitukselle, kertoo The Verge

Yritys lupasi kolme vuotta sitten luopua kasvojentunnistusteknologian käytöstä sen jälkeen kun tummaihoinen George Floyd kuoli poliisiväkivallan vuoksi Yhdysvalloissa ja Black Lives Matter -liike (BLM) kasvatti suosiotaan räjähdysmäisesti. 

Huolenaiheena oli muun muassa teknologian tarjoamat mahdollisuudet syrjiä ihmisiä rodun perusteella.

IBM myös vaati tuolloin Yhdysvaltoja asettamaan teknologialle vientirajoituksia, jotta kasvojentunnistusta ei voitaisi käyttää ulkomailla ”toisinajattelun tukahduttamiseen, vähemmistöjen oikeuksien loukkaamiseen tai yksityisyyden perusteiden poistamiseen”.

Nyt The Vergen tarkastelemien asiakirjojen mukaan IBM:n ja brittien välisessä sopimuksessa suunnitellaan valtiolle biometriikkatarjontaa, joka sisältää kasvontunnistusohjelmiston kehittämisen viranomaisten käyttöön.

Suunnitelman mukaan IBM:n ohjelmistoja voitaisiin käyttää vertaamaan yksilöiden valokuvia poliisin tietokantaan tallennettuihin kuviin. 

Syyskuussa 2020, sen jälkeen kun IBM irtaantui teknologian kehittämisestä, se kuvaili menetelmää ”kasvontunnistusteknologiaksi, jota käyttäisiin kaikkein todennäköisimmin massavalvontaan, rotuprofilointiin tai muihin ihmisoikeusloukkauksiin”.

IBM:n tiedottaja Imtiaz Muftin mukaan sopimuksesta ei siitä huolimatta löydy ristiriitaa yrityksen aiempien lupauksien kanssa. 

”[Palvelusopimus] tukee poliisia ja maahanmuuttoviranomaisia epäiltyjen tunnistamisessa sormenjälki- ja valokuvatietokannan perusteella. Se ei pysty käsittelemään videokuvaa, mitä tyypillisesti tarvittaisiin tunnistamaan kasvot ihmisjoukossa”, Mufti kertoi The Vergelle. 

Ihmisoikeusaktivistien, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan BLM-yhdistyksen, mielestä IBM:n osallistuminen hankkeeseen on siitä huolimatta ristiriidassa yrityksen aiempien lupauksien kanssa. 

Myös Amnestyn teknologiatutkija Matt Mahmoudin mukaan IBM:n ja muiden yritysten pitäisi lopettaa kasvojentunnistusteknologian myyminen.

Hänen mielestään maailmanlaajuinen tutkimus aiheesta on ristiriidatonta: “Ei ole olemassa mitään sovelluskohdetta, jossa kasvontunnistus [yksilöstä tietokantaan] olisi yhteensopiva ihmisoikeuslainsäädännön kanssa.”

Muista teknologiajäteistä ainakaan Amazon ja Microsoft eivät vielä tarjoa kasvojentunnistusohjelmistoaan poliisin tutkintakäyttöön eettisten huolien vuoksi. 

Kuva: Lianhao Qu 

Suositellut

Uusimmat