Googlen monopolin rikkominen voi aloittaa dominoilmiön – kaatuvatko Piilaakson jättiläiset?
Kiristyvä regulaatioympäristö horjuttaa teknologiajättien valta-asemaa Yhdysvalloissa.
Max Lehtinen
16.8.2024

Yhdysvaltojen liittovaltion tuomari Amit Mehta määritti elokuun alussa, että Google on laiton monopoli. 

Päätöksessään Mehta totesi, että Google on rikkonut reilua kilpailua käsittelevää lainsäädäntöä tekemällä yksinoikeussopimuksia laitevalmistajien, kuten Applen ja Samsungin, kanssa ollakseen lähes kaikkien maailman puhelimien ja tablettien oletushakukone. 

Google maksoi esimerkiksi Applelle 26,3 miljardia dollaria pelkästään vuonna 2021, jotta se pysyisi Applen Safari-selaimen oletushakukoneena. 

Hakujätti teki sopimuksen myös Mozillan kanssa saadakseen etulyöntiaseman Firefox-selaimella. 

Yllä mainittujen sopimusten kautta Google pystyi tukahduttamaan kilpailua hakukonemarkkinoilla laittomasti, Mehta totesi tuomiossaan.

Tuomio ei vielä sisältänyt keinoja, joilla Googlen monopoliasemaa kaitsetaan. 

Jatkotoimenpiteistä keskustellaan 

Tuomari Mehta käski päätöksessään oikeusministeriötä ja Googlea esittämään ratkaisun monopoliongelmaan syyskuun 4. päivään mennessä, jotta asiasta voidaan järjestää kuuleminen 6. syyskuuta. 

New York Timesin sisäpiirilähteiden mukaan Yhdysvaltojen oikeusministeriö on pohtinut esimerkiksi, pitäisikö osa hakujätin mainostyökaluista, Chrome-selain tai Android-käyttöjärjestelmä erottaa Googlesta. 

Oikeusministeriössä on myös harkittu, olisiko Googlen aika ryhtyä jakamaan laajaa datavarastoansa muille sen piilottelun sijaan.

Kyseisen tapauksen osalta luonnollinen vaihtoehto on kuitenkin ainakin Googlen ja laitevalmistajien välisten sopimusten kieltäminen. 

Päätöksiä oikeusministeriön tuomari Mehtalle tarjoamasta jatkoehdotuksesta ei ole vielä tehty, mutta todennäköisin vaihtoehto on, että ministeriö ehdottaa pakotettuun luovutukseen joko Chromea tai Androidia, Bloomberg kertoo

Oikeusministeriö on myös pohtinut yhdistelevänsä muutoksia Googlen toimintaan varmistaakseen ratkaisun tehokkuuden. 

Jatkosta päättää kuitenkin viime kädessä Pohjois-Californian piirioikeudessa toimivaltaansa käyttävä tuomari Mehta. 

Kauppakomissio toivoo merkittävää muutosta

Monopolituomion jälkimainingeissa Yhdysvaltojen kauppakomissio (FTC) antoi jatkotoimenpiteistä avustavan mielipiteen Pohjois-Californian piirioikeudelle ja tuomari Mehtalle. 

Kauppakomission mukaan piirioikeuden pitäisi käyttää laajaa toimivaltaansa “määrätäkseen korjaustoimenpide, jolla lopetetaan laiton toiminta, estetään sen toistuminen ja palautetaan kilpailu”.

FTC muistuttaa avustavassa dokumentissaan, että digitaalisten alustojen sääntely vaatii verkostojen ja datan kertaantumisvaikutusten huomioimista muiden digitaalisten markkinoiden erityispiirteiden ohella. 

Kertaantumisvaikutuksilla kauppakomissio tarkoittaa, että mitä enemmän dataa ja käyttäjiä alustalla on, sitä arvokkaampi, miellyttävämpi ja helpommin suosiota saavuttava alusta on. Tämä luo kierteen, jossa pienet edut voivat kasvaa ajan myötä kuiluksi, jota pienen alustan on mahdotonta kuroa umpeen. 

Kuilu ei katoa ilman, että joitakin Googlen etuoikeuksia avataan kilpailijoille. 

FTC toivookin oikeuden päätöksen tekevän perustavanlaatuisen muutoksen tapaan, jolla Google toimii. 

Teknologiajättien tulevaisuus voi muuttua merkittävästi

Kilpailuoikeudelliset syytteet ja toimenpiteet suuria teknologiayrityksiä vastaan ovat muuttunut jatkuvasti aggressiivisemmiksi viime vuosien aikana. 

Yhdysvalloissa – Piilaakson jättien kotiosoitteessa – ilmiö on saapumassa taitekohtaan. Googlen toteaminen monopoliksi voi olla ensimmäinen askel kohti uudenlaista teknologia-alan sääntelyä maassa. 

Jos kalifornialainen piirioikeus todella aikoo nitistää hakujätin epäreilut käytännöt huolellisesti, alkaa uusi aikakausi, jossa teknologiajätit eivät saakaan hyötyä pienemmistä toimijoista ja luoda itselleen suotuisia sääntöjä. 

Googlen tapaus toimii mitä luultavammin Yhdysvalloissa esimerkkinä Metaa, Applea ja Amazonia koskevissa kilpailuoikeudellisissa tapauksissa, joita maan oikeusministeriö ja kauppakomissio ovat ottaneet aggressiivisesti käsittelyyn. 

Googlen tilanne vaikuttaa toki muita teknologiajättejä epäedullisemmalta. Hakujätillä on syyskuussa vastattavanaan täysin erilliset kilpailuoikeudelliset syytteet Itä-Virginian piirioikeudessa. 

Oikeusministeriö syyttää Googlea tässä tapauksessa kilpailijoidensa liittämisestä itseensä ja dominoivan valta-asemansa väärinkäytöstä mainostajia kohtaan. 

Eikä siinä vielä kaikki. Viime joulukuussa Google hävisi oikeudenkäynnin Epic Gamesia vastaan sen epäreiluista sovelluskauppakäytännöistä. Yritys joutuu kohtaamaan myös tämän tuloksen seuraukset lähitulevaisuudessa. 

Laajemman kontekstin ymmärtämiseksi alla on kuvattu lyhyesti, mistä muita teknologiajättejä syytetään Yhdysvalloissa. On tärkeää huomata, että kaikki tapaukset sisältävät huomattavasti alla kuvattua laajemman kirjon syytteitä, joista jokaiseen liittyy paljon juridisia nyansseja. 

Amazonin hämärät myyntikatteet

Yhdysvaltojen kauppakomissio syyttää Amazonia monopolin ylläpitämisestä ja hyväksikäyttämisestä verkkokauppamarkkinoilla. 

Kauppakomission mukaan teknologiajätti on kiristänyt myyjiä tarjoamasta tuotteitaan muilla kauppapaikoilla Amazonia edullisemmin. Amazon on valta-asemansa ansiosta pystynyt lisäksi vaatimaan joiltakin myyjiltä lähes 50 prosenttia niiden liikevaihdosta, oikeusministeriö väittää

Ministeriö syyttää Amazonia myös hämärästä algoritmista, jolla se on väitetysti nostanut tuotteidensa hintatasoa keinotekoisesti. 

Algoritmia käytettiin ministeriön mukaan tunnistamaan tuotteet, joiden hinnan nostamista muut kauppapaikat todennäköisesti seuraisivat. Näin Amazon pystyi nostamaan joidenkin tuotteidensa hintoja ilman pelkoa kilpailusta. 

Amazonin oikeudenkäynti järjestetään Länsi-Washingtonin piirioikeudessa lokakuussa 2026. 

Metan strategiset yrityshankinnat

Yhdysvaltojen kauppakomission mukaan Meta (aiemmin Facebook) poisti Instagramista ja WhatsAppista koituvat kilpailulliset uhat yksinkertaisesti ostamalla ne itselleen. 

Instagram uhkasi Facebookin asemaa erittäin suosittuna sosiaalisen median palveluna. WhatsApp taas mahdollisti ihmisille uuden tavan viestitellä internetissä Facebook Messengerin sijaan. 

Vuonna 2021, usean osavaltion syytettyä Metaa samaisesta rikkeestä, eräs liittovaltion tuomari kuitenkin totesi, että vuonna 2012 ja 2014 tehdyistä hankinnoista oli jo kulunut liian pitkä aika toimenpiteille. 

Tuomarin mukaan Metan erottamisella sen tytäryhtiö WhatsAppista sekä Instagramista olisi “vakavia seurauksia”. Hän moitti osavaltioita siitä, etteivät ne tuoneet tapausta oikeuden eteen ajoissa. 

Toisaalta tuomari ei myöskään pitänyt monopoliväitteitä tarpeeksi perusteltuina. 

Meta, kuten muutkin teknologiajätit, on pyytänyt sitä vastaan nostettujen syytteiden hylkäämistä. Metan syytteiden käsittelypäivämäärää ei ole vielä tiedossa. 

Applen rajoittavat käytännöt

Yhdysvaltojen oikeusministeriö väittää Applen käyttäneen valta-asemaansa älypuhelinmarkkinoilla väärin asettamalla kehittäjille ja muille toimijoille mielivaltaisia rajoitteita sen mukaan, hyötyykö yritys niistä itse. 

Apple on esimerkiksi kieltänyt pankkeja tarjoamasta niiden omia digitaalisia lompakkoja ja maksumenetelmiä iPhoneilla. 

Apple on lisäksi kieltänyt vaihtoehtoiset sovelluskaupat laitteillaan, pakottaen yritykset maksamaan sille 30 % komission jokaisesta sovellusten kautta tehdystä ostoksesta. Jotta yritykset ja kehittäjät eivät yksinkertaisesti kiertäisi Applen komissiota, Apple on estänyt sovelluksia mainostamasta sovellusten ulkopuolisia tarjouksia ja maksumenetelmiä. 

Oikeusministeriö huomauttaa maaliskuussa 2024 nostetuissa syytteissä, että Applella on yli 65 prosentin osuus Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoista, mikä tekee siitä oivan kandidaatin monopolistatukselle. 

Syytteiden käsittelypäivämäärää ei ole vielä tiedossa. 

Kilpailu kiristyy – mitä seuraavaksi?

Yhdysvaltojen tuomioistuimien ja sääntelyelimien lisääntynyt aktiivisuus teknologiajättejä vastaan voi muuttaa digitaalisten alustojen markkinoita merkittävästi kilpailullisemmiksi koko maailmassa. 

EU:n regulaatiokoneiston vaikutus teknologiajättien epäreiluihin bisnesmalleihin ja hämäriin datakäytäntöihin on ollut alueellisesti merkittävää, mutta globaalia markkinaa EU ei voi lainsäädännöllään hallita. Yhdysvaltojen tilanne on erilainen. 

Jos Yhdysvallat jatkaa regulaation tiellä, saatamme nähdä jo lähivuosina innovaatioita, jotka ovat helpommin saatavilla ja edullisempia kuin teknologiajättien tuotteet. Vaihtoehtoisten tuotteiden ja palvelujen yleistyessä ihmiskunnalla on myös oiva tilaisuus ottaa käyttöön yksityisempiä ja vähemmän addiktoivia tapoja käyttää internetiä. (Nykyisten suuryritysten bisnesmallit pohjautuvat epäreilujen bisneskäytäntöjen lisäksi tolkuttoman skaalan datankeruuseen ja addiktoivaan suunnitteluun.)

Lähivuodet ovat kuitenkin varmasti kuoppaisia. Teknologiajätit käyttävät käteisvarojaan ja poliittista vaikutusvaltaansa nitistääkseen niiden poikkeuksellista valta-asemaa uhkaavat syytteet. 

Lisäksi yritykset kiistävät syytteiden validiteetin vetoamalla esimerkiksi palvelujensa paremmuuteen ja yksityisyyden varmistamiseen. Yritysten mukaan yksityisyyden varmistaminen vaikuttaa niiden halukkuuteen jakaa dataa ja sallia tiettyjä toimijoita ja palveluita alustoilleen tai laitteilleen.

Muutama sata kongressin jäsentä, tuomaria, kuvernööriä, virkamiestä ja valamiestä joutuukin tekemään vaikeita valintoja paineen alla. Voi olla, että Kiinaan tai väliaikaiseen hintojen nousemiseen liittyvät pelot vähentävät heidän halukkuuttaan rikkoa maan teknologiajättien valta-asema.

Kaikesta päätellen maailma ja Yhdysvallat vaikuttavat kuitenkin olevan avoimia digitaalisten markkinoiden sääntelyn etenemiselle.

Suositellut

Uusimmat