Google joutuu nöyrtymään digitaalimarkkinalain edessä – tässä uusimmat muutokset
EU:n uusi digitaalimarkkinalaki (DMA) astuu voimaan 7.3.2024. Google on tehnyt merkittäviä uudistuksia palveluihinsa vastatakseen lain vaatimuksiin.
Max Lehtinen
05.3.2024

Google kertoo uudessa blogijulkaisussaan muutoksista, joita yritys on tehnyt palveluihinsa noudattaakseen 7. maaliskuuta toimeenpantavaa EU:n digitaalimarkkinalakia (DMA).

Teknologiajätti sanoo tehneensä yli 20 muutosta hakukoneeseensa. Jatkossa käyttäjien on esimerkiksi helpompi löytää hausta vertailusivustoja, jotka näyttävät kilpailutetut hinnat lennoista, hotelleista ja muista tuotteista. 

Muutos näkyy hakunäkymässä osana Googlen uusia palkkiosioita, joita lisätään hakutulosten oheen hakusanojen perusteella.

Google sanoo poistaneensa vanhoista palkeistaan ainakin Lennot-palkin, joka näkyi käyttäjille usein matkustukseen liittyvien hakujen yhteydessä.  

Samalla Google joutuu luopumaan käyttäjätilejä koskevien henkilötietojen linkittämisestä, jota se on käyttänyt oletusarvoisesti sisällön ja mainosten personointiin. DMA kieltää henkilötietojen käytön mainonnassa kokonaan ilman käyttäjien erillistä suostumusta.

Googlen mukaan käyttäjät saattavatkin nähdä uusia ”suostumusbannereita” käyttäessään yrityksen palveluita. 

Käyttäjien kohtelun paranemisen lisäksi DMA edellyttää, että Google antaa mainostajille enemmän tietoa heidän mainoksistaan. Hakujättiä puristaa kuitenkin asiakkaiden tietojen hellävarainen käsittely esimerkiksi GDPR:n nojalla. 

Google sanoo sen kummemmin selittelemättä jakavansa tiedot tavalla, “joka suojaa käyttäjien yksityisyyttä ja asiakkaiden kaupallisesti arkaluonteisia tietoja”.

Google joutuu DMA:n myötä myös tarjoamaan käyttäjilleen mahdollisuuden vaihtaa Chromessa hakukonetarjoajansa toiseen. Android-laitteilla oletushakukone valitaan jatkossa hakukonelistasta alkuasennuksen yhteydessä.

Kehittäjien tilannetta Google sanoo muuttavansa sallimalla Play-kaupan sovellusten ohjata EU-käyttäjiä myös sovelluksen ulkopuolelle esimerkiksi mainostaakseen omia tarjouksiaan.

Google kuitenkin sanoo jatkavansa provisioiden perimistä, vaikka sovelluksen ulkopuoliset tapahtumat yleistyvät. Lisätietoja tästä saapuu lähipäivinä. 

Kehittäjät saavat Googlen mukaan tällä viikolla ohjelmointirajapinnan (API), jota käytetään käyttäjätietojen siirtoon kolmansille osapuolille. 

DMA:n toimeenpano jatkuu Googlen ja muiden teknologiajättien osalta vauhdilla. Keskiviikkona julkistetaan portinvartijoiden teettämät toimintaraportit, ja Euroopan komissio alkaa keräämään sidosryhmiä työpajoihin antamaan palautetta yritysten tekemistä muutoksista.

Suositellut

Uusimmat