Euroopan komissio ilmoitti heinäkuun alussa tehneensä Yhdysvaltojen kanssa uuden tiedonsiirtosopimuksen.
Päätös on seurausta Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin viime vuonna tekemästä tietosuojamääräyksestä, jonka toimeenpano on komission mukaan parantanut EU-kansalaisten tietoturvaa tarpeeksi.
Bidenin määräys pakottaa presidentin kanslian mukaan CIA:n kaltaiset vakoiluorganisaatiot rajoittamaan tiedonkeruun ”määriteltyjen kansallisen turvallisuuden tavoitteiden toteuttamiseen”.
Yhdysvaltain kauppaministeri Gina Raimondo totesi aiemmin heinäkuussa, että Yhdysvallat on nyt ”täyttänyt sitoumuksensa” EU:n osalta.
Sopimus on Yhdysvaltojen ja EU:n virkamiehien kolmas yritys saada Euroopan korkein oikeus hyväksymään EU-kansalaisten henkilötietojen siirrot Yhdysvaltoihin.
Kaksi aiempaa sopimusta on mitätöity EU:n ylimmän tuomioistuimen toimesta, sillä ne rikkoivat oikeuden mielestä kansalaisten oikeuksia. Yleisenä pelkona aktivisteilla ja tuomioistuimella on ollut, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut pääsevät käsiksi eurooppalaisten yksityisiin tietoihin.
Yksityisyydensuojaa puolustavan Max Schremsin voittoa tavoittelematon tietoturvajärjestö NOYB ilmoitti haastavansa sopimuksen. Sama ryhmä haastoi myös kaksi aiempaa sopimusta onnistuneesti.
”Pelkkä ilmoitus siitä, että jokin on ‘uutta’, ‘vankkaa’ tai ‘tehokasta’, ei riitä tuomioistuimessa. Jotta tämä [sopimus] toimisi, tarvitsisimme muutoksia Yhdysvaltojen valvontalakiin”, Schrems sanoi.
Aiemmin tänä vuonna myös EU-kansalaisten yksityisyydensuojaa valvova EDPB totesi uusimman tietosuojasopimuksen olevan edelleen puutteellinen.
Kuitenkin Euroopan komission mukaan Yhdysvaltojen toteuttamat toimenpiteet takaavat riittävän suojan eurooppalaisille henkilötiedoille, joita siirretään yhdysvaltalaisille toimijoille.
”Uusi EU:n ja Yhdysvaltojen välinen tietosuojakehys takaa turvalliset tietovirrat eurooppalaisille ja tuo oikeudellista varmuutta yrityksille Atlantin molemmin puolin”, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi lausunnossaan.
EU ja teknologiayritykset ovat käyneet jo pitkään taistelua tiedonkeruun laittomuuksista. Metaa on sakotettu EU:ssa jo moneen otteeseen tietosuojarikkomuksista, viimeksi ennätykselliset 1,2 miljardia euroa.
Kuva: Caleb Fisher