Etätyö on kilpailullisilla työmarkkinoilla pienten yritysten valttikortti
Vapaata työskentelyä arvostetaan teknologia-alalla yhä enemmän, mutta suuret yritykset uivat vastavirtaan hybridimalleillaan.
Max Lehtinen
26.6.2023

Pienet teknologiayritykset kilpailevat teknologiajättien kanssa lahjakkuuksista tarjoamalla vapaampia tapoja työskennellä, ilmenee Scoop Technologiesin kesäkuussa julkaisemasta raportista.

Yritysten koordinointia helpottavia ohjelmistoja valmistavan organisaation raportin mukaan yrityksen työntekijöiden kokonaismäärä vaikuttaa merkittävästi etätyövapauden todennäköisyyteen: alle 500 työntekijän teknologiayrityksistä jopa 88 prosentissa sallitaan jatkuva etätyö, kun taas yli 25 000 työntekijän yrityksillä vastaava luku on vain 26 prosenttia. 

Ero on valtava ottaen huomioon, että koronapandemian aikaan teknologiajätit, kuten Google, Meta ja Apple, tarjosivat työntekijöilleen ensimmäisten joukossa mahdollisuutta työskennellä missä vain. 

Teknologian suuryritykset tarjosivat myös ensimmäisten joukossa merkittävän määrän työntekijän etuja ja tekivät toimistoistansa viihtyisiä. 

Nyt samat yritykset siirtyvät etätyöstä hybridimalliin taloudellisen epävarmuuden, osakekurssien laskun ja innovaatioiden hidastumisen vuoksi. Samalla etujen määrä suurissa teknologiayrityksissä vähenee ja sisäinen valvonta kasvaa. 

Scoopin raportin mukaan teknologiajätit soveltavat hybridimallia likimain yhtä usein kuin suuret yritykset muilla aloilla. Teknologia-alalla myös halutaan työntekijät toimistolle yhtä usein kuin muillakin, keskimäärin 2,5 päivää viikossa.

Esimerkiksi Google pyytää työntekijöitä toimistolle kolmena päivänä viikossa ja ottaa käynnit huomioon suoritusarvioinneissa.

Pienemmät teknologiayritykset sen sijaan ovat omaksuneet etätyökulttuurin, mikä voi houkuttaa lahjakkaita työntekijöitä vaihtamaan suuresta pieneen yritykseen. 

Gartner-konsulttiyrityksen mukaan teknologiatyöntekijät irtisanoutuvat todennäköisemmin kuin muilla aloilla työskentelevät henkilöt, koska he etsivät suurempaa joustavuutta ja parempia uramahdollisuuksia palkankorotuksien sijaan. 

Maantieteelliset vaatimukset voivat pahimmassa tapauksessa vähentää yrityksen työvoiman taitotasoa merkittävästi. Samalla kun teknologiajätit siirtyvät kohti perinteisempää toimistotyötä hybridimallillaan, pienet yritykset houkuttelevat työvoimaa tarjoamalla mahdollisuuden työskennellä mistä tahansa käsin. 

Esimerkiksi 6 000 työntekijän asunnonvuokrauspalvelu Airbnb on alkanut palkkaamaan työntekijöitä, joilla on täysi vapaus asuinpaikkansa suhteen. Yrityksen talousjohtaja Dave Stephenson kertoi Voxille, että Airbnb haluaa strategiallaan “palkata parhaita mahdollisia lahjakkuuksia ympäri maailmaa”. 

Stephenson uskoo myös, että etätyö lisää tuottavuutta. ”Jos he ovat tyytyväisiä oman yksityiselämän ja työelämän yhteensovittamiseen, uskon, että työntekijöillä on myös parempi suorituskyky”, hän sanoi.

Yritys maksaa kaukana asuville työntekijöilleen eli noin 20 prosentille alaisistaan lennot toimistolle ajoittaisesti joitakin projekteja varten.

Gartnerin tutkimusjohtaja Caitlin Duffy on Stephensonin kanssa samaa mieltä. Hänen mielestään suuryritysten toiminta on epäloogista.

”Epävakauden ja epävarmuuden vallitessa on ihmisluonnon mukaista haluta palata johonkin tunnettuun asiaan”, hän kertoi Voxille. ”Siksi saattaa olla psykologisia syitä, jotka saattavat ohittaa todisteet.”

Duffyn mukaan tutkimukset osoittavat, että joustava työskentelypaikka tekee ihmisistä onnellisempia ja tuottavampia. Päinvastaiset väitteet ovat hänen mukaansa perusteettomia.

Kuva: Lee Campbell  

Suositellut

Uusimmat