OpenAI äskettäin julkaiseman X-postauksen mukaan ChatGPT:n maksulliset käyttäjät voivat jälleen etsiä tietoa verkosta Microsoftin Bing-hakukoneen avulla.
Ominaisuus ei ole ChatGPT:lle vieras. Se on ollut jo kerran aiemmin käytössä, mutta reaaliajassa toimiva haku poistettiin chatbotista heinäkuussa tekijänoikeusongelmien vuoksi. Chatbotti esimerkiksi ohitti sivustojen maksumuureja luvatta.
OpenAI kertoo kehittäneensä hakutoimintoa aiemmin saadulla palautteella.
Haku on kuitenkin toistaiseksi käytössä vain maksaville Plus- ja Enterprise-käyttäjille. OpenAI suunnittelee lisäävänsä ominaisuuden ilmaiskäyttäjien saataville “pian”.
En itse saanut Bing with Search -toimintoa toimimaan vielä selaimella, vaikka olenkin Plus-tilaaja. Selainversio tukee yhä ChatGPT-4:n edellistä päivitystä muutaman päivän takaa (25.9. versio).
Puhelimella tuoreimman ChatGPT-4:n (27.9 julkaistu versio) hakutoiminto oli jo käytössä.
Se löysi nopeasti esimerkiksi IT Insiderin juttuja, mutta niiden tiivistäminen jäi vain ingressien referoimisen tasolle.
Muista uutissivustoista esimerkiksi The Vergen, NY Timesin ja Helsingin Sanomien juttuja ChatGPT-4 ei pystynyt referoimaan ollenkaan. Chatbotti ei löydä artikkeleita näiltä sivustoilta.
Kielteisen vastauksen sivuston käyttöön antoi myös lippu.fi, josta pyysin ChatGPT:tä varaamaan illaksi teatteriliput. Chatbotti löytää kyllä verkkosivun, mutta ei saa käyttöoikeutta näytelmien hakemiseen tai muuhunkaan toimintaan sivulla.
Käytännöllinen hakutoiminto vaikuttaa olevan lähinnä vain, jos haettava tieto löytyy tarpeeksi monesta verkkolähteestä, että ChatGPT-haku on ainakin yhdellä niistä käytössä. Joistakin spesifeistä lähteistä voi toki kalastella tietoa, mutta kannattaa valmistautua pettymään.
Konkreettisia tehtäviä hakutoiminto ei myöskään edesauta kovin merkittävällä menestyksellä, vaikka OpenAI markkinoikin toimintoa hyödylliseksi esimerkiksi pyörän ostamiseen ja lomamatkan suunnitteluun.
Yritin saada chatbottia suunnittelemaan suomalaiselle matkaajalle Italian-loman ensi viikolle, mutta vastauksena oli vain kaksi linkkiä varaussivustojen etusivuille. Nämä linkit löytäisi nopeammin käyttämällä itse hakukonetta.
Mikäli ChatGPT:n urkkiminen huolettaa, nettisivustojen hallintaoikeuksilla voi rajoittaa ChatGPT:n vuorovaikutusta sisällön kanssa noudattamalla OpenAI:n blogissa annettuja ohjeita.
Kuva: Andrew Neel