ICT-alan sopimuskiistassa ei sopua – lakko jatkuu
Lakko jatkuu kesäkuun 5. päivään asti. Jos sopua ei synny, niin uusi kahden viikon lakkojakso alkaa 6.6. Osapuolet syyttelevät toisiaan sopimushaluttomudesta.
IT Insider toimitus
20.5.

ICT-alla olevat ammattiliitto Pron jäsenet jatkavat lakossa myös ensi viikolla. Työehtosopimukset eivät edenneet tämän viikon neuvottelkuissa ja sovittelija päätti keskeyttää neuvottelut viikon ajaksi. Pro antoi uuden lakkovaroituksen. Mikäli sopua ei synny, jatkuu lakko myös kesäkuun 6. päivästä eteenpäin kaksi viikkoa.

Lakko koskee kaikkia teleoperaattoreita, verkonrakennusyhtiöitä ja niiden alihankkijayrityksiä, joissa noudatetaan Pron ja Palvelualojen työnantajat Paltan välistä työehtosopimusta. Sopimuksen piirissä on noin 12 000 toimihenkilöä ja asiantuntijaa. 

Osapuolet syyttävät toisiaan neuvottelujen tuloksettomuudesta.
”Pron neuvottelijoilla on aito tahto saada ict-alalle kohtuullinen ja erityisesti alan pienipalkkaisimpien ostovoimaa tukeva työehtosopimus. Näyttää siltä, että tämän tahtomme ja osaamisemme kanssa olemme sovittelussa yksin”, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.

”Koko neuvotteluprosessia on leimannut se, että Paltan neuvottelijat eivät tunne neuvottelemaansa sopimusalaa, sen työehtosopimusta, työehtosopimuksen tulkintoja eivätkä alan yritysten tarpeita ja käytäntöjä. Neuvotteleminen on kääntynyt farssin puolelle, kun vastapuolen kommentti lähes kaikkeen on ’en tiedä’ tai ’en tunne asiaa'”, Malinen jatkaa.

Palta puolestaan pitää Prota haluttomana tekemään sopimusta. Palta olisi hyväksynyt jo sovittelijan tekemät kaksi sovintoesitystä.

”Vaikuttaa siltä, että Pro hyödyntää työtaistelua omien järjestöpoliittisten tavoitteidensa ajamiseen ja jäsenkampanjointiin. Pro on julkisuuteen viestinyt muun muassa jäsenmääränsä kasvusta, yhteisistä lakkolounaista ja -aamiaisista ja muusta yhteisestä toiminnasta. Kepeä suhtautuminen viestittää, että Prolla ei ole halua tai kiirettä edistää sovintoa”, Paltan työmarkkinajohtaja Minna Ääri sanoo.

”Uudet työtaistelut eivät helpota sovinnon löytymistä. Kiistan ratkeaminen ei kuitenkaan ole työnantajapuolesta kiinni. Toivomme, että myös Prolta löytyisi tahtoa rakentavan ratkaisun aikaansaamiseksi ja työriidan päättämiseksi. Palta on tällä neuvottelukierroksella solminut jo sata yleisen linjan mukaista sopimusta. Olisi ihme, jos sellaista ei saataisi aikaiseksi myös ICT-alan toimihenkilöille”, Ääri toteaa.

Kuva Tom Brunberg Unsplash

Suositellut

Uusimmat