Kokosin yhteen havaitsemiani syitä, jotka estävät uuden teknologian käyttöönottoa terveysalalla – yksi pelko nousee ylitse muiden. Uusia terveysteknologioita esitellään nopeaa tahtia ja tiedon omaksuminen pitäisi tehdä normaalin työn päälle. Sekavuus, hallitsemattomuus ja mahdolliset virheet pelottavat.
Olen toiminut jo vuosia työssä, jossa kohtaan päivittäin uusien teknologioiden mahdollisuuksia ja toisaalta käyn läpi haasteita niiden tuomisessa sosiaali- ja terveydenhuollon avuksi.
Erään terveysalan tekoälyyn liittyvän koulutuskerran alkuun pyysin kokenutta hoitoalan ammattilaisten osallistujajoukkoa kuvailemaan heti alkuun yhdellä sanalla heidän pahinta pelkoansa tekoälyyn ja terveysteknologiaan liittyen. Muodostuva sanapilvi oli yhtä aikaa sekä vaikuttava, inhimillinen, ymmärrettävä että yllättävä.
Sekavuus, hallitsemattomuus, virheet
Monia teknologisia ratkaisuja pyritään kehittämään sekä potilaan ja asukkaan turvaksi että hoitajan avuksi. Miksi loppukäyttäjällä eli hoitajalla on mielessä kuitenkin monia pelkoja, jotka osaltaan estävät uusien innovaatioiden päätymistä tehokkaaseen käyttöön?
Kouluttajana näen, että yksi selkeä pelkoja aiheuttava syy on tiedonjaon puute. Tai vielä tarkemmin sanottuna: puute sen varmistamisesta, että tieto on jaettu käyttäjille ymmärrettävästi.
Ajankäyttö asettaa myös haasteita. Uusia teknologioita esitellään nopeaa tahtia ja tiedon omaksuminen pitäisi tehdä normaalin työn päälle.
Sekavuus, hallitsemattomuus ja mahdolliset virheet nousivat selkeästi esiin huolien listalla. Jos työntekijän ajatuksissa on päällimmäisenä huoli ja muut tunteet, estää se varsinaisen loogisen tiedonkäsittelyn koulutustilanteessa.
Selkeästi jaettu tieto käyttöönotetun teknologian merkityksestä ja toiminnasta auttaa ymmärtämään, miksi uuteen voi luottaa sekä motivoitumaan sen tehokkaaseen käyttöönottoon. Tässä kouluttaja pystyy olemaan apuna kuunnellen ja läpikäyden ensin mahdollisia kouluttautujien pintaan nousevia tunteita. Vasta tämän jälkeen on kuulijan aivoissa tilaa oppimiselle.
Epäinhimillisyys, tunteettomuus
Hoitajien huolenaiheena nousi esiin myös ihmiskontaktista irtautuminen. Kuinka lisääntyvän teknologian myötä pystytään silti takaamaan hoidon inhimillisyys?
Uuden teknologian on lähtökohtaisesti tarkoitus vapauttaa ihmisen aikaa siihen, missä ihminen on parhaimmillaan. Myötätunto ja kosketus ovat meidän supervoimiamme. Ihmisarvo tulee pitää mukana keskustelussa, jotta sen merkitys ei jää teknologian jalkoihin.
Kustannustehokkuus on monelle hoitoalan henkilölle epäinhimillinen sana, joka luo ikävää kaikua. Silti se on välttämättömyys, kun mietitään, kuinka saadaan resurssit riittämään tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Kustannustehokkuus ja hyvä, ihmisläheinen hoito eivät kuitenkaan ole mielestäni toisiaan poissulkevia asioita.
Esimerkiksi digitaalisten palveluiden tehokas hyödyntäminen luo kustannustehokkuutta ja se on pelkästään positiivinen suunta resurssien ollessa rajallisia. Kustannustehokkuus ei sen sijaan saa ajaa hoitohenkilökuntaa entistä tiukemmalle.
Vallankaappaus, potkut
Mutta miten käy oman työpaikan? Vievätkö uudet ratkaisut työtä hoitoalalta? Tähän voi suoraan todeta, että ei vie. Väestö ikääntyy ja hoitajien tarve kasvaa. Elinikäinen oppiminen on tullut jäädäkseen työelämään.
Sen lisäksi, että työpaikat ohjaavat henkilöstöään koulutuksiin, olisi tärkeää mahdollistaa työntekijän osallistuminen omasta kiinnostuksestaan herääviin koulutuksiin työnantajan tukemana. Tämä lisää hoitoalan ammattilaisen tunnetta siitä, että hän pystyy ja voi kehittyä teknologian lisääntymisen mukana ja pysyä näin “ajan hermolla”.
Ja suurimpana pelkona: kaaos
Kaaos nousi esiin suurimpana pelkona. Kuinka kaaoksen tunnetta voi hälventää?
Omasta kokemuksesta sanoisin, että loppukäyttäjien ottaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukaan kehitystyöhön ja selkeästi teknologian tuottajan kanssa yhteistyössä toteutettu perehtymiskoulutus tuovat hallinnan ja tuttuuden tunnetta sekä vähentävät esteitä uuden teknologian käyttöönotossa.
Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut suositukset terveydenhuollon digitalisaation hallintaan. Suosituksissa tuodaan esiin keinoja, joilla organisaatiot saavat digitalisaatiosta parhaat hyödyt irti ja tapoja, joilla johto voi auttaa henkilöstöä uusien järjestelmien käytössä.
Suositukset perustuvat tutkimustuloksiin ja asiantuntija-arvioihin. Ensimmäinen suositus organisaation näkökulmasta on, että tietojärjestelmien on oltava helppokäyttöisiä. Minun seuraava kysymykseni on, että kuka määrittelee helppokäyttöisyyden? Minusta (ja varmasti monesta muustakin) sen pitäisi ehdottomasti olla laaja joukko loppukäyttäjiä.
He tekevät arjen työn uuden teknologian kanssa ja vain he voivat tunnistaa, jos teknologian käytössä on aikaa vieviä vaiheita, jotka pitäisi teknologiakehittäjän pyrkiä korjaamaan ennen varsinaista käyttöönottoa. Pilotointi tuo mahdollisuuden käydä avointa vuoropuhelua ja kehittää palvelun/teknologian käytettävyyttä.
Selkeä ja käyttäjälähtöinen koulutus on yksi tapa jalkauttaa uutta teknologiaa hoitotyön arkeen. Koulutusvaiheelle tulee antaa riittävästi aikaa ja resursseja. Hoidon ammattilaisten huolet ovat todellisia ja niistä on hyvä saada aikaan vuorovaikutteista, avointa keskustelua heti yhteistyön alkuvaiheessa.
Vaikka osa peloista voi johtua muutosvastarinnasta, on pelko myös rationaalinen uhka-arvio ja sen läpikäyminen on tärkeää. Ilman terveysteknologian runsasta ja tyytyväistä loppukäyttäjäkuntaa on uuden kehittäminen hivenen turhaa, vai mitä olet mieltä?
Ps: Palaan vielä tuohon alussa mainitsemaani tekoälyyn liittyvän koulutuskerran alkuun, jolloin pyysin hoitoalan ammattilaisten osallistujajoukkoa kuvailemaan yhdellä sanalla heidän pahinta pelkoansa tekoälyyn ja terveysteknologiaan liittyen. Parasta palautetta oli koulutuksen jälkeen, kun eräs hoitaja tuli sanomaan, että aiemmin hän suhtautui epäillen ja negatiivisemmin tekoälyä soveltaviin palveluihin mutta nyt, jakamani tiedon ja käytyjen vuoropuheluiden myötä, silmät avautuivat näkemään paremmin myös mahdollisuudet. Hoitohenkilökunnan on kyettävä kertomaan asiakkaille uusista palveluista ja opastamaan niiden käytössä. Uudet tehtävät, vaatimukset ja uuden työroolin omaksuminen edellyttävät tietoa, koulutusta ja avointa vuoropuhelua.
Mari Kärkkäinen (FM, opettaja, tietokirjailija) omaa monipuolisen kokemuksen terveysalan koulutus- ja asiantuntijatyöstä niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta. Hän on työskennellyt viime vuodet monipuolisesti terveysteknologian parissa ja paneutunut erityisesti terveysteknologian käyttöönottoon liittyviin haasteisiin hoitoalan ammattilaisten näkökulmasta.
info [ät] marikarkkainen.fi
www.marikarkkainen.fi
www.linkedin.com/in/mari-karkkainen/
Artikkeli on ensimmäistä kertaa julkaistu Sytyke -lehdessä.
Lisätietoja www.sytyke.org
