Yhdysvallat rajoittaa tekoälysirujen vientiä Kiinaan ja Venäjälle
Nvidia ja AMD eivät saa jatkossa myydä tehokkaimpia tekoälysovelluksissa käytettäviä grafiikkasiruja ilman erillistä lupaa. Erityisesti Nvidia kärsii rajoituksten kiristämisestä.
IT Insider toimitus
01.9.2022

Yhdysvaltain viranomaiset kiristävät teknologian vientiehtoja Kiinaan ja Venäjälle. Jatkossa esimerkiksi Nvidia ja AMD eivät saa viedä tehokkaimpia grafiikkapiirejään maihin ilman erillistä myyntilupaa.

Tehokkaita grafiikkasiruja käytetään laajalti tekoälysovelluksissa. Rajoitukset ovat tehoon liittyviä, mutta ne vaikuttavat muun muassa Nvidian A100-ja AMD:n MI200-suorittimiin.

Käytännössä lupavaatimus vaikeuttaa pelkästään sirujen toimittamista kumppaneille tuotekehitystä varten. Luvan hakeminen riskeeraa Kiinassa valmistettavan Hopper H100 -linjaston kehitystyön valmistumisen. Lisäksi lupien hakeminen jälleenmyyntiä varten voi viivästyessään viedä Nvidialta nopa noin 400 miljoonaa dollaria liikevaihdosta.

AMD:lle Kiinan markkina on puolestaan selvästi pienempi eikä yhtiö usko rajoitusten vaikuttavan merkittävästi y

Muuttuneet määräykset osoittavat osaltaan, että Bidenin hallinto on muuttanut suhtautumistaan Kiinan ja Venäjän markkinoihin. Tavoitteena on rajoittaa yhdysvaltalaisen teknologian leviämistä tekoälysovelluksissa. Päätöksissä on kaikuja kylmän sodan aikoihin, jolloin itäblokin maihin ei saanut viedä kaikkein moderneinta teknolgiaa.

Suositellut

Uusimmat