Valokuitua kaivataan 
Tietoliikenneverkko on osa infrastruktuuria, joka mahdollistaa yritysten, yhteisöjen ja kansalaisten toimeliaisuutta ja uudenlaisia luontoa säästäviä ja hiilidioksidipäästöjä vähentäviä toimintamalleja.
Reino Myllymäki
17.2.2023

Tietoliikenne on ollut TIVIA:n historiassa useastikin esillä. Esimerkiksi kevätliittokokouksen 30.3.1978 jälkeen annettiin julkilausuma, joka koski datasiirron, etenkin Posti- ja lennätinlaitoksen rakenteilla olevan datasiirtoverkon, kustannuksia. 

Lausumassa todettiin: ”Datasiirtotariffien korkea taso heikentää siirtoverkon kannattavuutta rajoittamalla voimakkaasti sen käyttömäärää sekä keinotekoisesti suuntaa tietokoneiden hyväksikäyttöä yksi-puolisesti keskuslaitteistokapasiteetin hajautusta ja päällekkäisyyttä suosivaksi. Tämän kehityksen kansantaloudelliset vaikutukset ovat selvästi haitalliset. Niiltä osin kuin korkeita tieto-liikennekustannuksia ei voida välttää, vaikutus siirtyy hyväksikäyttäjien tuottamien tavaroiden ja palvelusten hintoihin ja heikentää vientituotannon kilpailukykyä.” 

Tämän kirjoituksen innoittajana toimi kuitenkin TIVIA:n arkistosta löytynyt Keskisuomalaisen juttu 28.3.2009. Juttu oli otsikoitu: ”Tietotekniikan liiton seminaari: Viivyttely seis ja heti – Ict-alan nousu vaatii maanlaajuisen valokuituverkon rakentamista”. Jutussa liiton hallituksen jäsen Jaana Kuula korosti, että 100 megatavun tiedonsiirtonopeuden mahdollistavan verkon rakentamista ei saisi viivyttää enää yhtään. 

Tänään liki 14 vuotta myöhemmin tilanne on kyllä parantunut, mutta ei ratkaisevasti. Toisaalta kiinteät puhelin- ja ADSL-liittymät mahdollistaneet kuparikaapelit on kerätty pois ja korvattu matkapuhelimilla ja useimmiten vielä 4G-mobiiliyhteyksillä. Valokuituyhteyksien kapasiteetti ja saatavuus on parantunut. 31.12.2021 100 megan kiinteän laajakaistayhteyden saatavuus oli 71 prosenttia kotitalouksista vastaten 1,9 miljoonaa kansalaista. Siispä 3,6 miljoonaa eli noin kaksi kolmasosaa oli edelleen valokuidun tavoittamattomissa. 

Talvella 2019–2020 kirjoitimme TIVIA-agendaan kannanoton: ”Valokuitu joka kotiin”. Pian tuon jälkeen alkoi pandemia ja siirtyminen etätyöhön, jolloin tosissaan valokuitua olisi tarvittu. Eikä paluuta entiseen, lähes täysin työnantajan tiloissa tapahtuvaan, työntekoon ole. 

Itse tein kaksi vuotta töitä kuitulähettiläänä saadakseni itselleni valokuidun. Kirjoitin kolme kolumnia paikallislehteen ja kävin pudottamassa kannanoton yli 200 naapurin postilaatikkoon. Lopulta valokuituverkko rakennettiin kesällä ja syksyllä 2020. Liittymiskustannus oli yli 2 000 euroa sisältäen maankaivutyöt, mutta uskon vahvasti summan nostavan kiinteistömme arvoa. Viime kesänä alueellemme ilmestyi kilpailevan yhtiön, jonka liittymismaksu on yli 90 prosenttia pienempi, kylttejä. Mutta kaivinkoneita ei ole näkynyt. 

Tietoliikenneverkko on osa infrastruktuuria, joka mahdollistaa yritysten, yhteisöjen ja kansalaisten toimeliaisuutta ja uudenlaisia luontoa säästäviä ja hiilidioksidipäästöjä vähentäviä toimintamalleja. Infrastruktuuri – oli se sitten tie, sähkösiirtoverkko, vesijohto, viemäri tai tietoliikenneverkko – tosiaan mahdollistaa, ei itsessään luo parannuksia. Usein yhteiskunta rakentaa sen maksua vastaan joka kotiin. Mutta jostain syystä tietoliikennettä ei. 

Jos infrastruktuuri puuttuu, uudet toimintamallit eivät ole mahdollisia. Siispä: valokuitu joka kotiin! 

Suositellut

Uusimmat