Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Yhdysvaltalaiset voivat ostaa jatkossa autonsa Amazonista – Hyundai tarjoaa ensimmäiset vaihtoehdot

Amazon aikoo myös lisätä muita autovalmistajia alustalle ensi vuoden loppuun mennessä, mikä voi tehdä sen verkkokaupasta merkittävän kauppapaikan automyynnille. Alexa integroidaan Hyundain autoihin vuodesta 2025 alkaen.
16. marraskuuta 2023 kirjoittaja
Lehtinen Max

Hyundai ja Amazon julkistivat juuri laajentavansa vuonna 2018 alkanutta strategista kumppanuuttaan tuomalla Hyundain autot ensimmäisten joukossa myyntiin maailman suurimpaan verkkokauppaan. 

Vuoden 2024 alusta lähtien ainakin jotkin yhdysvaltalaiset Amazon-käyttäjät voivat valita yhdellä istumalta ensin haluamansa Hyundai-auton, sitten säätää ostoksensa yksityiskohtia (väri, korirakenne etc.) ja valita lopulta autokauppiaan, jolta oman ostoksen voi hakea. 

Rajoituksina vuoden alussa alkavassa pilottivaiheessa ovat esimerkiksi myytävien autojen ja mukana olevien autokauppiaiden määrä. Autokauppiaita on alussa mukana noin 15–20, Hyundai kertoo. Pilottivaihe toteutetaan Yhdysvalloissa, eivätkä yritykset ole tiedottaneet mitään uuden toiminnon laajentamisesta muualle maailmaan.

Hyundain operatiivisen johtajan ja Pohjois-Amerikan toimitusjohtajan José Muñozin mukaan verkkokokemukseen lisätään tulevaisuudessa myös muita ominaisuuksia, kuten ostoksen yhteydessä tarjottavat rahoitusvaihtoehdot. 

Lopulta asiakkaille annetaan mahdollisuus vaihtaa vanha autonsa pois kaupan yhteydessä ja ostaa myös käytettyjä autoja. 

Amazonin mukaan on todennäköistä, että myös muiden autovalmistajien ajoneuvoja lisätään sen verkkokauppaan ensi vuonna. 

Yritysten välinen kumppanuus sisältää myös Amazonin tekoälyassistentti Alexan integroimisen Hyundain valmistamiin ajoneuvoihin vuodesta 2025 alkaen. 

Lisäksi Hyundai valitsi Amazon Web Servicesin (AWS) ensisijaiseksi pilvipalveluntarjoajakseen sen pyrkimyksissä nopeuttaa digitaalista kehitystään esimerkiksi tekoälyn ja IoT:n saralla.

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi