Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Waymo-robottitaksit keskeyttivät toimintansa San Franciscon sähkökatkojen vuoksi

Autojen oli vaikea tulkita valoristeysten toimintaa kun liikennevalot eivät olleet toiminnassa.
22. joulukuuta 2025 kirjoittaja
IT Insider toimitus

Alphabetin omistama Waymo keskeytti viikonloppuna robottitaksipalvelunsa San Franciscossa laajan sähkökatkon vuoksi. Yhtiö kertoi ottaneensa autot pois liikenteestä varotoimena sen jälkeen, kun liikennevaloihin, julkiseen liikenteeseen ja liikennevirtaan syntyi merkittäviä häiriöitä.


Waymon mukaan sähkökatko lamautti suuren osan kaupungista. Liikennevalot eivät toimineet ja ruuhkat kasvoivat nopeasti. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa levisi kuvia ja videoita Waymon autoista, jotka pysähtyivät keskelle tietä eivätkä jatkaneet matkaa. Yhtiö myönsi, että autot jäivät joissakin tilanteissa paikoilleen normaalia pidemmäksi aikaa, kun ne yrittivät varmistaa risteysten turvallisuutta ilman toimivia liikennevaloja.


Sähkökatko alkoi lauantaina iltapäivällä ja vaikutti pahimmillaan noin 130 000 asukkaaseen. Taustalla oli palossa vaurioitunut sähköasema. Kaupunki sijoitti poliiseja ja pelastusviranomaisia ohjaamaan liikennettä, mutta Waymo päätti keskeyttää palvelun lauantaista sunnuntaiaamuun ja palautti autot varikoille. Yhtiön mukaan suurin osa käynnissä olleista kyydeistä saatiin kuitenkin päätökseen turvallisesti.


Elon Musk kommentoi tilannetta nopeasti X:ssä ja kertoi, etteivät katkot vaikuttaneet Teslan robottaksipalveluun. Tosin tällä hetkellä Teslan robottitakseissa pitää tällä hetkellä olla kuljettaja mukana San Franciscossa, joten tilanne ei le täysin vertailukelpoinen. Kalifornian viranomaiset ovat myös todenneet, ettei Tesla ole saanut lupaa kuljettajattomaan toimintaan osavaltiossa.


MIT:n liikennetutkija Bryan Reimer arvioi, että Waymon pysähdys osoittaa teknologian puutteita. Hänen mielestään sähkökatkot ovat täysin ennustettavia tilanteita, ja järjestelmien pitäisi pystyä selviämään niistä ilman kaaosta. Reimerin mukaan tulevaisuudessa joudutaan pitkään elämään mallissa, jossa kone ja ihminen täydentävät toisiaan, ja kaupunkien on mietittävä myös sitä, kuinka suuri osuus automaattisilla ajoneuvoilla saa liikenteessä olla.



kohteessa Uutiset
Jaa
AIHEET
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi