Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Twitter moderoi misinformaatiota vastaan, ei konservatiiveja vastaan

Tuore tutkimus osoittaa, että Twitter estää useammin Yhdysvaltain konservatiivisen puolueen kannattajien käyttäjätilejä kuin demokraattisen puolueen kannattajien käyttäjätilejä, mutta konservatiivien kannattajat levittävät myös enemmän misinformaatiota.
18. huhtikuuta 2022 kirjoittaja
Keinonen Kalle

Sosiaalisen median yhtiöitä syytettään usein antikonservatiivisesta puolueellisuudesta. Usean yliopiston yhdessä tekemätuore tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei ainakaan Twitterin puolueellisuus kohdistu Yhdysvalloissa konservatiivista republikaanipuoluetta vastaan. 

Tutkijat Qi YangMohsen MoslehTauhid Zaman and David Rand selvittivät tutkimuksessaan, miten Twitter puuttuu poliittiseen puheeseen palvelussaan. Tutkimus toteutettiin pääasiassa MIT:n ja Yalen yliopistoissa.

Tutkijat havaitsivat, että huomattavasti suurempi osa Twitterin estämistä käyttäjätileistä olivat republikaanipuolueen kannattajien tilejä verrattuna Yhdysvaltojen demokraattipuolueen kannattajien tileihin. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, ettei ilmiö johdu Twitterin puolueellisuudesta konservatiivisia vastaan, sillä republikaanipuolueen kannattajat levittivät myös valtavasti enemmän valheellista tietoa.

Käytännössä misinformaation levittäminen ennusti käyttäjätilin estoa samalla tavalla kuin käyttäjän poliittinen suuntaus. Siksi havainto siitä, että republikaanipuoleen kannattajien tilejä estettiin useammin, ei osoita sitä, että Twitterin moderointipäätökset olisivat olleet puolueellisia konservatiiveja vastaan, tutkimus kertoo.

Tutkimuksessa selvitettiin myös molempien puolueiden kannattajien mielipiteitä siitä, pitäisikö sosiaalisen median yhtiöiden toimia misinformaatiota vastaan alustoillaan. Vastauksissa sekä demokraateista että republikaaneista suurin osa kannatti misinformaation kitkemistä.

Koko tutkimusraporttiin pääset tästä osoitteesta

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi