Tekoälyn vaikutuksesta ohjelmistokehitykseen on puhuttu paljon viime viikkoina. Ohjelmistotalojen kurssit ovat laskeneet, kun tekoälyn epäillään mullistavan koko alan. Tuorein esimerkki on vanha ja vakaa IBM, jonka osakekurssi laski eilen yli 13 prosenttia.
Syynä on tekoäly-yhtiö Anthropic, jonka mukaan Claude Code -tekoälytyökalu voi modernisoida vanhoja COBOL-järjestelmiä.
IBM on vuosikymmeniä rakentanut osan liiketoiminnastaan mainframe-järjestelmien varaan. Niissä pyörii yhä runsaasti COBOL-koodia. Kieltä käytetään paljon finanssialan ratkaisuissa, erityisesti maksuliikenteessä, vähittäiskaupassa ja julkishallinnossa.
COBOL, eli 1950-luvun lopulla kehitetty Common Business-Oriented Language, on edelleen kriittinen osa monia ydintoimintoja. Anthropicin mukaan jopa 95 prosenttia Yhdysvaltain pankkiautomaattitapahtumista kulkee COBOLin kautta. Koodirivejä on tuotantokäytössä satoja miljardeja.
Ongelma on osaajapula. COBOL-asiantuntijoiden määrä vähenee eläkkeelle siirtymisten vuoksi vuosi vuodelta. Samalla järjestelmät ikääntyvät. Modernisointi on ollut hidasta ja kallista, koska vanhan koodin ymmärtäminen vie paljon aikaa.
Anthropic väittää, että sen Claude Code -työkalu voi muuttaa tilanteen. Yhtiön mukaan tekoäly pystyy kartoittamaan riippuvuuksia tuhansien koodirivien välillä, dokumentoimaan työnkulkuja ja tunnistamaan riskejä, joiden löytäminen veisi ihmisiltä kuukausia. Yhtiö kiteyttää viestinsä näin: ennen vanhan koodin ymmärtäminen maksoi enemmän kuin sen uudelleenkirjoittaminen. Tekoäly kääntää asetelman toisin päin.
Lähiviikot tai -kuukaudet osoittavat Kuinka hyvin Claude Code COBOLia ymmärtää. Mutta ajatuskin on mielenkiintoinen: edes vuosikymmeniä vanhat legacy-järjestelmät eivät ole turvassa tekoälyn mullistukselta.
Kuva: Wikimedia Commons, Public domain.