Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Teknologiateollisuus vetoaa t&k-rahoituksen puolesta

Hallituksen suunnittelemat tutkimusrahoituksen leikkaukset uhkaavat Teknologiateollisuuden mukaan Suomen kilpailukykyä.
23. elokuuta 2021 kirjoittaja
IT Insider toimitus

Teknologiateollisuus otti tiedotteessaan vahvasti kantaa tutkimus- kehitys ja innovaatiorahoituksen puolesta. Hallituksen suunnittelemien leikkausten sijaan rahoitusta pitäisi lisätä merkittävästi.

”Lyhytnäköiset tutkimusrahoituksen leikkaukset ovat uhka suomalaisten teknologiayritysten kilpailukyvylle ja digivihreälle kasvulle. Tutkimuksella ja innovaatioilla on keskeinen rooli siinä, miten uudistamme teollisuuttamme ja torjumme ilmastonmuutosta suomalaisilla vientituotteilla”, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.

Tutkimusrahoitus on pienenemässä useammasta paikasta. Suomen Akatemian myöntövaltuuksia pienennetään 51 miljoonalla eurolla. Lisäksi kevään kehysriihessä hallitus päätti, että Akatemian kautta jaettava tutkimusrahoitus pienenee vuodesta 2023 alkaen 35 miljoonalla eurolla. 

Innovaatiorahoittaja Business Finlandin (BF) kautta kulkevan innovaatioiden ja soveltavan tutkimuksen rahoitus laskee vuodesta 2020 nelivuotisena kehyskautena 150 miljoonalla eurolla, kun määräaikaiset rahoitukset päättyvät. 

”Kaavaillut leikkaukset ovat myös ristiriidassa sen kanssa, että sekä elinkeinoelämän että hallituksen tavoitteena on TKI-panostusten nostaminen neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä”, Hirvola sanoo.

Valtiovarainministeriö esitti jo vuoden alussa huolen siitä, että Suomi on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista sekä tärkeistä kilpailijamaistaan. 

Teknologiateollusuuden uudistuvan teollisuuden johtaja Matti Mannosen mukaan Ruotsissa yritysten innovaatiorahoitus on OECD:n mukaan jo nyt talouden kokoon nähden kaksinkertaista Suomeen verrattuna. 

“Teknologiayrityksemme tekevät varmasti tutkimusta ja innovaatioita Suomessa jatkossakin, mutta totta kai niitä alkavat enenevässä määrin kiinnostaa naapurin paremmat houkuttimet”, Mannonen sanoo.

Kuva: Louis Reed  Unsplash

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.