Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Osaajapula helpottuu ulkomailta

Kasvavien koodaritalojen kansainvälistyminen on vaikeaa pelkästään suomalaisella työvoimalla. Osaajapula tulee nopeasti vastaan, sanoo Allies.digitalin perustaja ja toimitusjohtaja Priit Pavelson.
23. syyskuuta 2021 kirjoittaja
Osaajapula helpottuu ulkomailta
Torikka Mikko

Ict-alalla on puhuttu jo pitkään osaajapulasta ja miten sitä pitäisi ratkoa. Osa ongelmasta johtuu siitä, että tarjouskilpailuissa halutaan aina senioriosaajia ja nuorempien osaamien kehittymispaikkoja on rajallisesti. Mutta niin kauan kuin senioreita vaaditaan, on heille tarvetta. 

Suomen markkinassa on jo uudenlaisia toimijoita, kuten Talented, joka pyrkii yhdistämään kysyntää ja tarjontaa koodareiden työmarkkinoilla. Lopulta raja tulee vastaan, koska seniorikehittäjien määrä ei kasva suomessa yhtä nopeasti kuin digitalisaation tarpeet vaativat. 

Tätä ongelmaa pyrkii omalta osaltaan ratkaisemaan Virosta toimiva Allies.digital. Allies toimittaa osaajia Suomen markkinoille pääasiassa Baltian maista ja Puolasta. Käytännössä Allies välittää sekä freelance-koodareita että kumppaniyritysten resursseja. Asiakkaat ovat pääasiassa keskisuuria 50-150 miljoonaa euroa vuodessa vaihtavia ohjelmistopalveluyrityksiä.

Allies on toiminnassa kolmatta vuotta. Yhtiön perustajan ja toimitusjohtajan Priit Pavelsonin mukaan koronapandemia sai kasvun lähtemään uusille urille. Enää koodareita ei haluttukaan paikan päälle kuin korkeintaan perehdytysvaiheessa. “Sekin on tapahtunut tähän mennessä vain kerran”, Pavelson sanoo.

Pavelsonin mukaan erityisesti kansainvälistymisessä tarvitaan nopeasti lisää osaajia. Suomen rajallisesta tarjonnasta ei saada tarpeeksi nopeasti tekijöitä liiketoiminnan skaalautuessa. Osaajapula iskee ikävällä hetkellä. Tähän rakoon Allies pyrkii iskemään.

Allies.digitalin kautta tulevat tekijät ovat Suomen ulkopuolelta, mutta monella on jo kokemusta suomalaisyritysten kanssa toimimisesta.

“Esimerkiksi suomalaisen televiestintäalan yrityksen kanssa toimiessa meillä on kehittäjiä, jotka ovat jo työskennelleet saman yrityksen Baltian toimintojen kanssa.”

Allies on myös tehnyt valinnan keskittyä senioriosajiin. “Emme työskentele lainkaan junioreiden kanssa. Markkinassa on kuitenkin paljon hyviä yrityksiä, jotka kouluttavat koodareita juniorista ylöspäin.” Pavelsonin mukaan esimerkiksi Academic Work tekee hyvää työtä junioritason osaajien saamisessa projekteihin osaamista kartuttamaan.

Senioriosaajien kova kysyntä Suomessa mahdollistaa myös palkkatason nousun. Työpaikkaa vaihtamalla kova osaaja saa helposti hilattua palkkansa korkeammaksi. 

Pavelson näkee tässä myös riskin. “Laskutus ei kasva samaa tahtia kuin mitä palkkojen nousupaine on.”

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.