Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Mikko Pilkama valittiin Evitecin toimitusjohtajaksi

Pilkama oli aikaisemmin Heeroksen toimitusjohtajana. Finanssialalle järjestelmäratkaisuja ja konsulttipalveluita toimittavan Evitecin nykyinen toimitusjohtaja Ilkka Stack siirtyy yhtiön hallitukseen.
15. toukokuuta 2023 kirjoittaja
IT Insider toimitus

Finanssialan järjestelmäratkaisuja ja konsulttipalvleluja toimittava Evitec on nimittänyt Mikko Pilkaman uudeksi toimitusjohtajakseen. Pilkama aloittaa tehtävässään 1. kesäkuuta.

Mikko Pilkama työskenteli aikasemmin Heeroksen toimitusjohtajana, josta hän irtisanoutui huhtikuussa. Pilkama on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Baswarella, CGI:llä ja Netsissä.

“Olen innoissani ja otettu siitä, että saan mahdollisuuden johtaa pohjoismaista fintech-yritystä, joka tarjoaa ohjelmistoratkaisuja sekä asiantuntijapalveluita pankeille ja vakuutusyhtiöille”, Mikko Pilkama sanoo.

Eviteciä vuodesta 2010 luotsannut Ilkka Starck siirtyy yhtiön hallitukseen.

“Haluan kiittää Evitecin johtoryhmää, koko henkilöstöä, yhtiön hallitusta ja pääomistaja Volpi Capitalia heidän tuestaan viimeisimpien vuosien aikana ja odotan hallitustyöskentelyä innolla. Toimitusjohtajan vaihdos on ollut osa pitkän tähtäimen suunnitelmaa ja liiketoiminta on muutokseen valmis.”

Kuvalähde: Heeros

kohteessa Uutiset
Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi